VALIKKO

The Black List – Musta Lista

Oscareita odotellessa on hyvä kuluttaa muutama minuutti pohtiessa sitä, mistä niitä hyviä elokuvien käsikirjoituksia maailmalle oikein pullahtelee. Ideoiden alkaessa olla parhaimmillaan kierrätettyjä ja Mr. Shakespearen ollessa yksi hollywoodlandian tuottoisimmista käsikirjoittajista toivoa uutuuksista katsojille antaa Musta Lista (Black List). Teoriassa Musta lista – Black List antaa mahdollisuuden lahjakkaille käsikirjoittajille saattaa tuotoksensa useamman eri elokuvateollisuudesta vastaavan henkilön viisaisiin ja valitseviin käsiin. Sille valitaan vielä tekemätttömiä mestariteoksia – ainakin joidenkin mielestä. Listan teko alkoi vuonna 2005 ja sen laajuus vaikuttaa kasvavan vuosittain. Se ei sinänsä yllätä, sillä yli 200 listalla esiintynyttä elokuvaa on jo nähnyt valkokankaalla päivänvalon ja osoittautuneet lisäksi aikamoisiksi kassamagneeteiksi studioiden kannalta. Listalla olevilla käsikirjoituksilla vaikuttaa myös olevan harvinaisen vahva kaksijakoinen vaikutus: niistä pitävät sekä yleisö että kriitikot.

The-Black-List-2012-Logo-616x507

Vuoden 2012 listalla on perinteisten teemojen lisäksi mielenkiintoisia elokuvaideoita. Henkilöhahmoista tiensä valkokankaalle löytää varmasti joskus Seussin kirjojen kirjoittaja Ted Geisel (Seuss) ja Hilary Rodham Clintonista (Rodham) kertovat elokuvat – ainakin Yhdysvalloissa. Näiden lisäksi – ja niitä enemmän – mielenkiintoista olisi nähdä joskus tulevassa McCarthyn valtaan noususta kertova raina. Sitä perinteistä teemaa on kuitenkin enemmän kuin uniikkia aihetta tarjolla. Listalla jyllääväät perinteistä sukupolvien välisiin yhteyksiin liittyvää, huumeita käsittelevää, rakkaupulmia pohtivia ja vakavia sairauksia esitteleviä rainoja, mistä on yllättävän paljon elokuva-aiheita. Joten tässä pitää kohta kaivaa esiin syöpäelokuvien Top10-listat kassamenestyksistä selittämään tätä ilmiötä.

The-Black-List-e1323723242397

Vuoden 2011 Mustalta listalta löytyy mielenkiintoisia elokuvia, joista osa ainakin on jo työn alla. Listalta meille ovat pongahtaneet valkokankaalle jo Mr. Quentin Tarantinon Django Unchained sekä elokuvauutisia on päässyt kuulemaan Mr. Arash Amelin elokuvasta Grace of Monaco sekä Ms. Kelly Marcelin Saving Mr. Banks elokuvasta, joka käsittelee Mary Poppinsin luojaa. Vuodesta toiseen kiertävien zombiejuttujen, maailmanloppujen, naisten tai miesten bileiltojen ja toistettujen elämän vaikeuden teemojen lisäksi, listalta nousee esiin mielenkiintoisesti myös alkoholismista kaksi tarina ja yksi huumeiden myymisestä. Itse odotan niitäkin innokkaammin valkokankaalle joskus päätyvän Mr. Natalie Krinksyn tuotoksen: The Museum of Broken Relationship, joka kertoo eroesineiden blogista ja sen pitäjästä. Ja kun näitä lastensatuja tehdään elokuviksi, niin myös Mr. Bryan Fullerin Pinokkio saisi nähdä mielellään päivänvalonsa ja esittää pitkän nenänsä.

black-list-2010

Vaikka mustaa listaa periaatteessa pidetään mielenkiintoisten, mutta vähän vaikeasti toteuttavien elokuvien kotipesänä, niin siellä olevat elokuvat eivät vaikuta listalla kauaa vanhenevan. Vuoden 2010 listalta valkokankaille ovat jo päässeet: Safe House, Argo, Cronicle, Snow White and The Huntsman, Ganster Squad, Hunger Games, Abraham Lincoln: Vampire Hunter, Looper, One Day, Abduction, The Impossible ja Crazy, Stupid, Love. Näiden lisäksi listalla pyörivät poliittista pohdintaa, sci-fiä, talousjuttuja ja toimintaa esittävät käsikirjoitukset. Itse toivoisin sieltä joskus näkeväni perinteisen tyttöhömppäleffan, Mr. Tom Cormicanin tuotoksen Are We Officially Dating, joka kertoo siitä mitä kaikkea miehet tekevätkään välttyäkseen seurustelun leimalta. Sen parissa voisi kuvitella viettävänsä todellista tyttöhömppä-elokuvailtaa.

black_list_2009

Vuoden 2009 listalta valkokankaita ovat valloittaneet jo The Social Network, Buried, The Girl with the Red Riding Hood, Take This Waltz, Hanna, Due Date, Water for Elephants, The Wettest County (Lawless) ja Wall Street 2: Money Never Sleeps. Listalla mukana olleiden pakollisten mafia, rikos, agetti ensirakkausjuttujen sijasta olisi mielenkiintoista nähdä ainakin toinen seuraavista tosielämästä innostusta hakeneista elokuvista valkokankaalla tulevina vuosina. Mr David Scarpan Londongrad, joka kertoo Venäjältä loikanneesta ja Englannissa myrkytetystä Alexander Litvinenkosta tai Mr. Brian Heckerin ja Mr. Graig Shermanin tuotos A Fistful of Quarters, joka kertoo videopelien isästä Nolan Bushelista.

2007_cover

Aiemmilta vuosilta (2008 – 2005) mustalta listalta tiensä elokuvateattereihin ja katsojien sydämiin ovat löytäneet sellaiset elokuvat kuin The Beaver, The Descendants, Going the Distance, Nowhere Boy, Barcholerette, Up in the Air ja Friends With Benefits (2008). Niitä ennen vaikutuksen tekivät: The Road, Source Code, Never Let Me Go, Slumdog Millionaire, The Wrestler, Blindness, Dear John, Doupt, Hangover, Eagle Eye, The Town ja Yes Man (2007) ja vuoden 2006 listalta itsensä tunnetuksi ovat tehneet: 500 Days of Summer, The Men Who Stare Goats, The Changeling, Seven Pounds, State of Play, This Must Be the Place, A Mighty Heart, Scott Pilgrim’s Precious Little Life, In Bruges, All About Steve, Frost/Nixon, Get Smart, Life of Pi, The Fighter, There Will be Blood ja Seven Psychopaths. Ensimmäisestä mustasta listasta, vuodelta 2005, elämään ovat jääneet erityisesti Juno, Lars and The Real Girl, The Queen, Reservation Road, Babel, Youth in Revolt, The Bucket List, Howl, Drive, Get Low, Hall Pass, Little Miss Sunshine, Michael Clayton, Nacho Libre, Wanted ja Wolwerine.

Listan tarjontaa kannattaa seurata mielestäni avoimella mielenkiinnolla, varsinkin kun vaikuttaa siltä, että elokuvia pullahtelee yhä nopeampaan tahtiin elokuvateattereihin meidän kaikkien iloksi. Sieltä löytyy todennäköisesti niitä hieman vaikuttavampia tuotoksia, jotka jäävät puhuttelemaan katsojaa leffateatterin eteisaulaa pidemmälle.

blacklist_image

The Black List is not a “best of ” list. It is, at best, a “most liked” list.

Osastot: Elokuvia ja elämää
Henkilöt:
Kommentit
podcast

Vastaa

trademarks
research