VALIKKO
privacy
partner

Aida

xl_avatar

Aidan ensiesitys oli Kairon Kediivillisessä Oopperssa (Khedivial Opera House) jouluaattona vuonna 1871. Orkesteria tuolloin ohjasi Mr. Giovanni Bottesini. Se oli Egyptin kediivin Mr. Ismael Pashan tilaustyö Mr. Giuseppi Verdiltä. Ooppera ei kuitenkaan ollut Mr. Verdin ensimmäinen työ talossa, vaan sitä ennen siellä oli kuultu jo hänen säveltämänsä Rigoletto (1869). Suomessa Aidaa kuultiin ensimmäisen kerran 1916. Oopperana se on ollut suosittu niin meillä kuin muuallakin ja se ei ole osoittanut vielä kulumisen merkkejä kuuluisissa Ooppera-taloissa. Sen edellä suosittujen oopperatulkintojen kohdalla ovat muun muassa La Traviata, La Boheme ja Madame Butterfly. Toisaalta Aida on jättänyt taakseen muun muassa MET:n tuotannossa myös olleet omat suosikkini Faustin ja Othellon.

Faaraoiden aikaan, noin 1230 eKr., sijoittuva Aida sisältää monia upeita esityksiä. Jokaisella on niistä omat suosikkinsa, itse pidän kuoron osuuksista: ”Gloria all`Egitto,ad Iside”. Muita vaikuttavia äänenkäytön esityksiä Aidassa ovat seuraavat kappaleet. Makuasioista ei sovi kiistellä,  joten uskon jokaisen löytävän sieltä sitä jotain mieltä ylentävää itse kullekin. Itseeni vaan vaikuttavat tällä hetkellä tehoavan parhaiten massiiviset kuorokohtaukset, eikä Metropolitanin Ooppera tässä kohtaa pettänyt odotuksiani.

  • ”Celeste Aïda” – Radamèsin romanza I näytös
  • ”Vieni, o diletta” – Amneriksen, Aïdan ja Radamèsin tertsetto I näytös
  • ”Ritorna vincitor” – Aïda I näytös
  • ”Fu la sorte dell’armi a’tuoi funesta” – Amneris ja Aïda II näytös
  • ”Marcia trionfale” (juhlamarssi) II näytös
  • ”O, patria mia, mai più ti riverdò” – Aïda III näytös
  • ”Rivedrò le foreste imbalsamate” – Aïda ja Amonasro III näytös
  • ”Fuggiam gli ardori inospiti” – Aida ja Radamès III näytös
  • ”L’aborita rivale a me sfuggia” – Amneris IV näytös
  • ”Già i sacerdoti adunansi” – Amneris ja Radamès IV näytös

Ooppera koostuu neljästä eri näytöksestä kestäen väliaikoineen yhteensä vajaat neljä tuntia. Se on tarina etiooppilaisesta prinsessasta, Aidasta (Liudmyla Monastyrska), joka on orjana faaraon hovissa Egyptissä. Siellä hän rakastuu sotapäällikkö Radamesiin (Roberto Alagna), joka joutuu kamppailemeen rakkauden Aidaa ja uskollisuuden faaraota kohtaan välissä. Radamesin tilannetta ei helpota se, että faaraon tytär Amneris (Olga Borodina) rakastaa häntä, vaikka ei saakaan vastinetta tunteilleen. Luvassa oli siis perinteistä kolmiodraamaa, jossa onnellisia loppuja ei ole luvassa oikein kenellekään.

Minuun Plevan valkokankaalle tykitystä MET:n lavalla laulaneista vaikutuksen teki erityisesti Ms. Monastyrksa. Hänen äänensä jätti kyllä loput esiintyjät ja kuoron (vaikka heidän esityksestään kovasti pidinkin) täysin varjoonsa. Ja jäänkin mielenkiinnolla odottamaan, mitä muulta tältä laulajalta on oikein luvassa tulevaisuudessa, kun debyyttiesitys Metropolitan Oopperassa oli tätä luokkaa.

Jälleen kerran tämän kokemuksen jälkeen suosittelen erittäin lämpimästi sinne oopperaesitysten pariin tutustumista tällä tavalla. Luvassa on oivaa laulantaa, massiivisia lavasteita, kulissien taakse kurkistamista, esiintyjien haastatteluja ja oopperan maailmaan perehtymistä. Bonuksena pääsee vielä yöksi omaan kotiin. Tampereella Plevna tarjoaa siihen keväällä vielä hyviä mahdollisuuksia. Metropolitanin Oopperasta New Yorkista tykitetään kevään 2013 aikana vielä Berliozin Troijalaiset, Donizettin Maria Stuard, Verdin Rigoletto, Wagnerin Parcifal, Zandonain Francesca Da Rimini sekä Händelin Julius Ceasar. Itse tiedän löytäväni itseni ainakin kahdesta näistä näytöksestä.

Aida_Loren1Elokuvaksi Aida on kääntynyt kaksi kertaa. Ensimmäinen ja tunnetumpi niistä on vuoden 1953 elokuva ’Aida’, missä pääosissa esiintyivät Ms. Sophia Loren (Aida, äänenä Renata Tebaldi),  Ms. Lois Maxwel (Amneris, ääneä Ebe Stignani), Luciano Della Marra (Radames, äänenä Giuseppe Campora). Ohjauksesta vastasi Mr. Clemente Fracassi. Aidan myötä Ms. Sophia Loren sai myös aloittaa maailmanvalloituksensa, sillä se oli hänen ensimmäinen pääroolinsa. Toinen elokuva versio on rakkaasta naapuristamme, Ruotsista, vuodelta 1987. Tuolloin pääosissa olivat Ms. Margareta Ridderstedt (Aida), Mr. Niklas Ek (Radames, äänenä Robert Grundin) ja Ms. Ingrid Tobiansson (Amneris).  Aidan ohjasi Mr. Clae Fellbom. Molemmissa elokuvatuotannoissa laulut äänitettiin jälkikäteen päälle oikeiden oopperalaulajien taholta, mikä jätti valkokankaalla loistaneet näyttelijät vain aukomaan suutaan oikeassa tahdissa.

AIDAlogo_web

Mainitsemisen arvoista on myös Aidasta tehty musikaali, joka tunnetaan myös nimellä Elton John and Tim Rice’s Aida (2000). Se sisältää vain Mr. Verdin oopperan tarinan jättäen musikaalisen vastuun Elton Johnille ja Tim Ricelle. Musikaali nautti aikoinaan suunnatonta menestystä Broadwayllä ja sitä esitettiin myös kiertueella vuosina 2002-2003 ja 2006-2007.

 

Osastot: Elokuvia ja elämää
Henkilöt:
Kommentit

Vastaa

forum
report