VALIKKO
news
notice

The Twilight Saga: Breaking Dawn, part 2 – Twilight – Aamunkoi, osa 2

Aamunkoin ensimmäisessä osassa Bella (Kristen Stewart) valui avioliiton onnelliseen satamaan vampyyri-Edwardin (Robert Pattison) kanssa. Häitä seurasi häämatka ja yllätysraskaus, jonka myötä ensimmäinen osa loppui Bellan vampyyriksi muuttumiseen. Toisessa osassa avio-onno jatkuu perheen pienokaisen Renesmeen (Mackenzie Foy) kasvaessa nopesti yli vaippa- ja taaperoiän päästäen näin vanhempansa todella helpolla.  Elo nyt laajentuneessa Culleneiden perheessä vaikuttaakin sujuvan hyvin, kunnes yllätysvierailulle tullut Irina erehtyy luulemaan Renesmeetä vampyyriksi muutetuksi lapseksi ja kieii siitä vampyyrien kuninkaina itseään pitäville Voltureille. Siinä missä Volturit lähtevät selvittämään asiaan Culleneiden kanssa, Cullenit keräävät ympäri maailmaa vampyyritukijoitaan omalle näkökannalleen. Yhteenotolta ei voi välttyä, vaikka lopussa kaikki on hyvin.

Nyt Twilogyn viimeisen osan jälkeen on onnellinen siitä, että monivuotinen katsomisurakka on ohi ja yksi pitkäaikainen kirja-sarja on saatu onnellisesti loppuun valkokankaalla (ja sen on jaksanut katsoa loppuun). Lähes Harry Potterin tavoin useamman vuoden valkokankaita täyttänyt Twilogy on hoitanut hommansa hyvin ja tarjonnut romantiikan nälkäisille mahdottoman rakkaussuhteen, joka kuitenkin vei voiton kotiin lopulta. Ja tässä kohtaa voisi oikeasti kuitenkin samalla toivoa, että että näitä leffasarjoja ei tässä suuruudessa enää kauheasti valkokankaalla näkisi. Ja ei enää vampyyrejä tälle tytölle, ellei Edwardista tai Jacobista tulee omaa elokuvaansa, mutta vähän epäilen. Joten luulen, että toiveeni itsenäisistä elokuvista tässä kohtaa tippuu pohjattomaan kaivoon, varsinkin jos ne osottautuvat Potterin tai Twilogyn tyylisiksi rahasammioiksi – miltä asia ainakin tällä hetkellä vaikuttaa muun muassa Hunger Games -filmatisoinnin kanssa. Sen sijaan lupaan mutristaa huuliani paljon vähemmän niille jatkosarjamaisille elokuville, joissa on numero perässä (mm. MIB3, Shrek3, James Bond), koska ne vaikuttavat toimivan myös itsenäisesti, eivätkä sitä kautta edellytä kaikkien edeltäneiden ja seuraavien elokuvien näkemistä. Kyllä siinä leffa pitäisi olla samalla kertaa se alku- ja loppuhuipennus, mutisee eräs bloggaaja, joka tässä samalla sulattelee  Hobitin jakamista useampaan eri elokuvaan… Taas luvassa on siis parin vuoden odotusta, että saa yhden kunnon elokuvatarinan kasaan.

Kaikille menestyneiden kirjasarjojen filmatisoinneille sydämensä menettäneille on kuitenkin luvassa lohtua (vaikka itse en niihin kyllä kuulu tällä hetkellä). Tämä johtuu siiitä, että kirjamarkkinoilla hyvää menestystä ovat nauttineet muun muassa seuraavat maagiset sarjat: Caster Cronicles – jossa paikallinen poika rakastuu taikuuden maailmassa olevaan tyttöön. Luvassa on siis mysteereitä ja melodraamaa. Toinen kirjasarja House of Night esittelee punasia ja sinisiä vampyyrejä (siis ihan oikeasti), mutta nyt jää kyllä nähtäväksi on aika ajanyt vampyyrien ohitse Twilogyn myötä. Vampyyrejä olisi kuitenkin luvassa myös Mortal Instruments-sarjassa, joka sekoittelee vampyyrien lisäksi pakkaa luonnollisesti ihmissusilla ja demoneillla. Niitäkin mielenkiintoisempi, on mielestäni, kirjasarja joka määrittelee rakkauden sairaudeksi, siitä esimerkkejä voi lukea Delirium-sarjasta. Ainakin isoista hollywoodlandian studioista Fox uskoo tämän idean myyvyyteen siinä määrin, että on hankkinut siihen elokuvaoikeudet.  Vampyyri-zombi-linjaa on siis luvassa edelleen, joskin se tuskin tulee saavuttamaan yhtä ainutlaatuista menestystä kuin nähty Twilogy. Matkijoilla ei ole enää sitä uutuudenviehätyksen voimaa ja se varmaan näkyy myös sitten katsojaluvuissa – tämä siitäkin huolimatta, että näitä uusia katsojasukupolvia tulee säännöllisesti. Onneksi jokaisella on kuitenkin se valinta – myös minulla – että voi mennä katsomaan elokuvaa, tai sitten vain käännellä kirjan sivuja kotisohvalla. Valinta on vapaa.

Elämä, rakkaus ja Twilogyn loppuminenwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
eli The final countdown Bellan ja Edwardin ikuisessa tarinassa. Mielestäni Aamunkoin toinen osa oli parempi kuin oletin, parempi kuin ensimmäinen osa ja hyvä lopetus sarjalle. Katsojat saavat juuri sitä romantiikan lässytystä riittävässä määrin, mahtipontista taistelukuvausta ja onnellisen lopun, voiko enempää toivoa. Sarjan fanittajien näkökulmasta elokuva hioo itseään myös nätisti loppuun antaen mahdollisuuden kaikille sarjassa näkyneille loistaa omalla tavallaan. Tämän jälkeen on hyvä jatkaa seuraaviin seikkailuihin toisten hahmojen ja teemojen kanssa. Elokuva arvioinnin näkökulmasta voin todeta homman hoidetuksi hyvin kotiin. Toki on myönnettävä, että peruukkimaailman keskellä pyöriminen ja vähän tönkkö oleskeleminen vievät pisteitä, mutta Twilogy-saaga on nyt saatettu onnellisesti loppuun ja kaikille merkittäville hahmoille on suotu oma onnensa. Joten suotakoon tämä viimeinen hehkutus meille kaikille tosifaneille sekä Team Edward ja Team Jacob leiriytyneille katsojille, joten te muut olkaa aiheesta hiljaa. The End.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

 

 

Osastot: Kevyttä katseltavaa, Leffat, Romanttista hömppää, Sci-fi
Henkilöt: , ,
Kommentit

Vastaa