VALIKKO
trademarks
international

Hotel Transsylvania

Hotel Transsylvaniassa vietetään yhtä Draculan elämän tärkeimmistä viikonlopuista, hänen  teinityttärensä Mavisin 118-vuotispäiviä, jota juhlistamaan hotellille ovat saapuneet maailman kuuluisimmat hirviöt ympäri maailman – niin Frankenstein morsiamineen, Muumio, Näkymätön Mies, kuin myös ihmissusienkin perhe. Näiden tärkeiden vieraiden viihdyttäminen ei ole ongelma Draculalle, mutta kun hotellille eksyy myös Jonathan ihmisten parista Draculan maailma on vaarassa romahtaa, varsin kun Mavisin ja Simonin välillä alkaa kehittyä romanttisia tunteita.

Jos ParaNorman tuntui kivalta ja muutenkin mukavalta kauhuleffalta, niin Hotel Transsylvania on siitä sitten hieman lievempi versio. Tarjolla olevat erilaiset monsteri-kummajaiset eivät suuremmin pelotusta saa aikaiseksi. Suurin rooli satunnaisten säikähdysten kohdalla menee kyllä itse Draculalle – vampyyrilla kun vaikuttaa olevan lieviä suuttumisenhallinnan vaikeuksia.

Ja jälleen kerran napisen täältä näytönruudun toiselta puolelta siitä, että Hotel Transsylvanista ei ollut tarjolla originaalikielistä versiota. Toki myönnän, että tarinan puolesta animaatio sopii paremmin suunnitellulle ikäryhmälleen, joten dubbaus oli ihan kiva juttu. Mutta kiva olisi myös ollut päästä kuulemaan seuraavia ääniä valkokankaalla: Adam Sandler (Dracula), Selena Gomez (Mavis), Andy Samberg (Jonathan), Kevin James (Frankestein), Steve Buscemi (Ihmissusi), David Spade (näkymätön mies) ja Chris Parnell (kärpänen) vain muutamia mainitakseni. Alkuperäinen roolitus vaikutti keränneen kaikki kivat ja mielenkiintoiset ääneet samaan soppaan ja ihan samaan tykitykseen suomalaiset vastineensa eivät päässeet. Ikävä kyllä.

Samalla on todettava kaikille Mr. Sandlerin elokuvien epäilijöille (itse siihen joukkoon kuuluen), että leffa oli todella parempi kuin odotin. Perinteisesti Mr. Sandlerin elokuvilta voi odottaa navan alapuolelle sijoittuvia pieru-kakka-vitsejä, eikä sellaisilta tässäkään vältytty. Mutta sen sijaan, että leffaa pitäisi Mr. Sandlerin kimppakivan uusimpana esityksenä, niin katsoja kyllä yllättyy myönteisesti. Toki tarina on perinteinen, isän ja tyttären yhteenotto aikuistumisen kynnyksellä, ja hieman ohut juoneltaan, mutta se ei suuremmin haittaa. Hotelli vieraineen ja ohjelmanumeroineen liitelee niin tiiviisti eteenpäin, että huteraa juonta ei jaksa murehtia.

Ja jos kaikilla oli niin mukavaa, niin katsojia varmaankin lohduttaa, että Hotelli kummallisuuksineen saa jatkoa. Ohjaajan puikoissa nyt häärinyt Mr. Genndy Tartakovsky luopuu asemastaan Kippari-Kallen vuoksi, mutta jatko-osaa voidaan kuulemma odotella vuonna 2015 saapuvaksi valkokankaalle. On mielenkiintoista aikanaan sitten nähdä, pystyykö uusi ohjaaja samanlaiseen hengenluomiseen ja elokuvan iloiseksi elvyttämiseen kuin Mr. Taratakovsky tämän kohdalla. On ehkä juuri ohjaajan ansiota, että Draculan tyttären rakkaustarina on näinkin viihdyttävä. Ohjaajalla vaikuttaakin olevan taito upottaa myös ne vähän heikommat vitsin uusien avustuksella katsojaan.

Poika tapaa tytön ja tyttö on 118-vuotta vanhawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
eli hitaasti ja varmasti, mikä sopii hyvin elokuvan tyyliin. Tosin kyllä vaikuttaa siltä, että ääninäyttelijöiksi oli kerätty kaikki ne, jotka saavat itsestään hassuja ääniä aikaan. Ehkä sen kustannuksella olisi kuitenkin ollut tarpeen panostaa enemmän tarinaan kuin äänien esittelyyn. Joskin on tunnustettava, että leffa nauratti ja esitteli yhteyksiä muun muassa Twilight-elokuvasarjaan. Elokuva arvioinnin näkökulmasta on todettava, että Hotel Transsylvania täyttää tehtävänsä aivojen nollaamisessa. Se sopii koko perheelle, pohjustamalla vanhempien tyhjän pesän vaiheeseen ja perheen nuoremmille erilaisten hirvittävän ihanien hirviöiden merkeissä. Suosittelen hyvän mielen leffaa kaikille lapsille ja lapsenmielisille.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Tällaisesta tylsistymisen asteesta ei sitten ole pelkoa tässä hotellissa vierailun aikana. Vauhtia ja hurjia hirviöitä omine kummallisuuksineen riittää reippaasti yli oman tarpeen. Ja leffa tekee vaikutuksen jopa siinä määrin, että sen voisi harkita hankkivansa omaan DVD-kokoelmaansa, kunhan se ensin löytää tiensä englanninkielisenä lähikauppaan.

Osastot: Animaatio, Kevyttä katseltavaa
Henkilöt:
Kommentit
api

Vastaa

suggest