VALIKKO

Barchelorette – Polttarittaret

Bridesmaids oli vallan kevyt versioa tyttöjen häähumusta verrattuna Barcheloretteen. Elokuva pyrkii osoittamaan jälleen kerran, että sen mitä miehet osaavat tehdä, naiset tekevät vielä paremmin ja tällä kertaa kyse ei kyllä sitten ole mistään kehuista naisten suuntaan. Elokuva ei nimestään huolimatta keskity oikeastaan polttareihin, vaan siihen häitä edeltävään yöhön ja sen mukanaan tuomiin haasteisiin, kun kolmikko onnistuu turmelemaan morsiammen koltun ja yrittävät sitten parhaan kykynsä mukaan korjata virheensä juoksemalla ympäri Manhattania. Elokuva voi naurattaa, jopa yllätyksellisen paljonkin, mutta se ei kyllä tarkoita, että se olisi hauska, vaan katsoja nauraa ehkä enemmän myötähäpeän tunteesta kuin puhtaasta ilosta. Tai ehkä jos leffan katsoisi kaksi kertaa, niin seuraavalla kerralla nauraisi jo enemmän, kun on päässyt yli pahimmista järkytyksistä.

Barcholerette -elokuvassa joukko naisia Regan (Kristen Dunst), Katie (Isla Fisher) ja Gena (Lizzy Kaplan) huomaavat järkytyksekseen, että heidän kouluaikainen kiusauksen kohteensa Becky (Rebel Wilson) on menossa naimisiin ihastuttavanja  komean Dalen (Hayes MacArthur) kanssa. Joten eikun polttareihin tekemään sitä viimeistä iskua, ja kun mukana on naista väkevämpää aineisosaa ja mustasukkaisuutta, lopputulos ei ole mitään ruusuilla tanssimista. Mukaan on saatu toki kasa sitä vastakkaistakin sukupuolta erilaisia toiveita täyttämään ja draaman kaarta rakentamaan. Parhaansa siinä yrittävät Joe (Kyle Bornheimer), Trevor (James Marsden) ja Clyde (Adam Scott), joista osalla on menneisyyden kahleita morsiusneitoina heiluviin naisiin.

Jos parin vuoden takainen Bridesmaids oli mielestäsi älyttömän hyvä ja hauska elokuva, niin sitten varmasti pidät myös Bachelorette-elokuvastakin. Minun oli kuitenkin vaikea löytää hauskuutta toisen mollaamisen, kokaiinin niistämisen ja vittuilun keskeltä, siitäkin huolimatta, että Barchelorette haastaa huumorintajun ihan uusiin ulottuvuuksiin – itselläni siis on lienee vielä vallan paljon matkaa. Luulisi hyvää komediaa syntyvän ilman sitä, että naisten pitää käyttäytyä kehnosti tai olla tässä määrin itsetuhoisia. Tai sitten edes toivoisi, että lopussa on opittu jotain. Mutta mitään sellaista ei tässä elokuvassa ole tarjolla, tämä siitäkin huolimatta, että elokuvan puolen välin jälkeen naiset alkavat osoittaa jonkinlaista järjen hiventä omissa toimissaan. Mutta kuten elämä, sekin on ohimenevää…..

Käsikirjoittaja-ohjaaja Ms. Leslye Headland on perustanut elokuvan samannimiseen vuoden 2007 Broadway-hittiinsä, joten puheet kopioinnista Hangover tai Bridesmaid -elokuvien suuntaan voi unohtaa. Ohjaajan mukaan kyse on saman aiheen käsittelystä selvästi eri näkökulmasta ja yhdyn tähän näkökulmaan täysin rinnoin ja ulospuhalluksin. Ms. Headlandin tavoitteena olikin tehdä komedia, joka herättää keskustelemaan sen tarjoman ristiriitaisuuden vuoksi. On kyllä vaikea sanoa, miten paljon leffa tätä keskustelua provosoi, mutta toivottavasti se näyttää tietä myös toisenlaisille naisten täyttämille komedioille. Tässäkin leffassa oli kolme todella ammattitaitoista näyttelijätärtä tarjolla ja osin harmittaa, että nyt heidän komiikan taitonsa jäi vähälle käytölle. Näistä naisista saisi varmasti irti oikeasti sitä hauskaakin ilottelua.

Vähäjärkisiä naisiawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
etsimässä elämälleen suuntaan naisten Kauheassa Kankkusessa. Tällaiseksi ei sitten kannata isona tulla, ihan muistutuksena sille nuoremmalle elokuvankatsojalle. Leffa yrittää olla samaan aikaan sekä komedia että draama ja epäonnistuu näissä molemmissa pyrkimyksissä. Elokuva-arvioinnin näkökulmasta on kuitenkin todettava, että Barchelorette yllättää myönteisesti. Se ei ole niin paha / ällö kuin voisi kuvitella, vaan oikeasti voi tarjota muutamia naurahduksia. Ainakin leffa palvelee erittäin hyvin sateiden päivän pilvien poistamisessa, vaikka mitään suurempia inspiraatioita siitä ei omaan elämäänsä saa. Varmaa on kuitenkin se, että raina tuskin jättää ketään kylmäksi. Se vie katsojan mukanaan jompaan kumpaan ääripäähän ja luulen, että toisena päivänä Barchelorette olisi saanut minulta toisenlaiset pojot.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.
Osastot: Draama, Kevyttä katseltavaa, Leffat
Henkilöt: , , , , , , content
Kommentit
feed

Vastaa

handbook
terms