VALIKKO
privacy
international

The Artist – Taiteilija

The Artist on mustavalkoinen mykkäelokuvana kuvattu romanttinen komedia mykkäelokuvan tähdestä George Valintinesta (Jean Dujardin) sekä äänielokuvan vaikutuksesta hänen uraansa. Mykkäelokuvan tähtenä Valentinella on kaikki mitä mies voi toivoa valkokankaalle: ulkonäköä, tanssitaitoa, valloittava hymy ja vankka fanipohja. Aikaa ja tekniikkaa ei voi kuitenkaan pysäyttää paikoilleen ja äänielokuva tekee tuloaan. Se tuo myös mukaan toisena päätähtenä loistavan äänielokuvien lemmikin Peppy Millerin (Berenice Bejo). Valentinen ja Millerin elokuvaurilla on yhteinen menneisyys, joka nousee The Artist-rainassa omaan merkitykseensä. Elokuva sijoittuu vuosiin 1927 ja 1932, ja saa siten historiallista pontta tosielämän tapahtumista.

Lähes koko elokuva on todellakin mykkäelokuvien tyyliin sanaton, musiikkia lukuunottamatta. Tästä huolimatta se esittää hyvin sen, miten aikansa näyttelijät kokivat äänen kanssa työskentelemisen, sekä sen millaisessa äänimaisemassa me nykyään oikein itse elämmä. Sama äänen käyttöön ja hyväksymiseen liittyvä haaste nousee elokuvan aikana myös Mr. Valentinelle.

Valkokankaalla vilahtelee suhteellisen tiivis joukko ihmisiä. Päähenkilöiden Mr. Dujardin ja Ms. Bejon lisäksi siellä tilaa saa lähinnä studion johtajaa, Al Zimmeria, näyttelevä Mr. John Goodman ja Mr. Valentinen uskollinen autonkuljetta Clifton (James Cromwell). Näistä rooleista huolimatta joidenkin mielestä elokuvan paras suoritus kuuluu Jack Russell terrierille, Uggielle. Koiralle myönnettiinkin Cannesissa viime vuonna erityinen Palm Dog Award, samassa yhteydessä muistettiin myös suomalaista koiraa, Laikaa, joka sai erityisen juryn palkinnon elokuvasta Le Havre. Hyvä koirat!

Enemmän kuin visuaalisia ansioita, The Artist elokuvan yhteydessä pitäisi puhua sen musiikista sillä mykkäelokuvassa tarinan eteneminen tapahtuu yhdessä musiikillisten sävelien yhteensovittamisessa näyttelemisen kanssa. Brysselin filharmonikkojen orkesteri on tehnyt todella vakuuttavaa työtä jaksaessaan pitää yleisön kiinnostusta yllä elokuvaan. Tämä osoittaa mainiosti sen, mikä merkitys äänellä oikeasti elokuvassa on. Musiikin säveltämisestä vastannut Mr. Ludovic Bource teki mahtavaa työtä. Musiikissa kuuluu niin eurooppalainen kuin amerikkalainen perintö. Tämä voi osin johtua siitä, että rainan ohjaaja Mr. Michel Hazanavicius soitatti miekkoselle elokuvan tekoaikana aikakauden musiikkia sellaisilta mestareilta kuin Duke Ellington, George Gershwin ja Cole Porter. Joten ehkä enemmän kuin parhaan elokuvan pystin puolesta, ymmärrän paremmin The Artistin elokuvamusiikille annettua Oscaria. Ja sen jo pelkästään sen vuoksi elokuva kannattaisi ehkä katsoa uudestaan,  tai ainakin hankkia elokuvamusiikki kotiinsa itseään ilahduttamaan.

Hollywoodin historiallewww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
kunniaa tekevä elokuva. Ja ehkä sen vuoksi, se myös voitti parhaan elokuvan Oscar-pystin. Itse olisin antanut sen muualle. Toki The Artist esittää jotain sellaista, mitä ei aikoihin valkokankaalla ole nähty – ja toivottavasti ei nähdäkään ihan heti aihekopioiden merkeissä, mutta muuten leffa ei kyllä ollut mitenkään erityisesti tajunnan räjäyttävää tavaraa. Leffa toki pitää otteessaan alusta loppuun asti, varsinkin kun pääsee musiikkiin mukaan ja ei odota niitä vuorosanoja. Minut yllätti se, miten paljon niitä saattoikaan kaivata elokuvan alussa. Mykkäelokuvan riskinä olevaa ylinäyttelemistä ei juurikaan tapahtunut, vaan kaikki eleet ja ilmeet pysyivät asiallisissa tasoissa, mutta samalla kertoivat ehkä tavallista voimakkaammin elokuvan juonen suunnasta. Tarina itsessään varmaankin unohtuu piakkoin, mutta sitäkin pidempään mielessä pysyy mustavalkoinen mykkäelokuvakokemus ja sen mukana tuleva pohdinta siitä, että kuka nykyajan näyttelijöistä pystyisi samaan tunnetilojen esittämiseen ilman sanoja. Mutta onko se todella parhaan elokuvan Oscarin arvoista? Näissä elokuva-arvostelun merkeissä toivotan kaikille kokemusta hakeville hyvää iltapäivää The Artist:n parissa.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Ja lopuksi pala historiaa: Mykkäelokuvien kulta-aika loppui 1930-luvulla, jolloin ääniraita edusti tulevaisuutta ja sen yhdistäminen liikkuvaan kuvaan toi katsojille uutta äimistelyn aiheitta. Elokuvat eivät kuitenkaan olleet äänettömiä, vaan niiden esitysten yhteydessä musiikkia esiitti teatteriorkesteri tai yksittäinen pianisti. Kuultu dialogi oli korvattu avainkohtien repliikeillä ja muilla selventävillä väliteksteillä, plansseilla. Mykkäelokuva aikaan kuuluvat omat tähtensä, jotka jättäytyivät pois valkokankaalta tai joiden uran äänen mukaan tuleminen tuhosi. Aikakauden tunnettuja näyttelijöitä olivat muun muassa Rudolp Valentino, Harold Lloyd, Douglas Fairbanks, Charlie Chaplin, Buster Keaton, Mary Pickford, Gloria Swanson, Clara Bow, Pola Negri ja Norma Talmadge. Äänikaudella tehdyistä mykkäelokuvista meille lienee tunnetuimpia ovat Mr. Charles Chaplinin City Lights (1931) ja Modern Times (1936), joissa ääntä käytettiin lähinnä erikoistehosteen tavoin ja dialogi jäi edelleen hyvin minimaaliseksi.

Osastot: Draama, Kevyttä katseltavaa
Henkilöt:
Kommentit
forum

Vastaa

blog