VALIKKO
e-mail

Risto Räppääjä ja viileä Venla

Nopolan sisarukset ovat löytäneet oivan ja asiallisen markkinaraon suomalaiselta valkokankaalta. Heidän Risto Räppääjä -kirjasarjasta valkokankaalle itsensä räpännyt Risto kumppaneineen valloittaa jälleen uuden hyväntuulisen, ja jopa kotisohvapsykologisen, juonen kanssa. Elokuvassa Risto Räppääjä ja viileä Venla kulkee kaksi erilistä tarinaa. Ehkä tällä on haettu lisäsympatiaa aikuisten katsojien puolelta. Rainassa Risto Räppääjä (Lauri Kajo) matkustaa saareen viettämään kesälomaa yhdessä Nelli Nuudelipään (Venni Uotila) kanssa. Yhteisiä kesälomanviettohetkiä tulee kuitenkin häiritsemään, Riston mielestä, viileä Venla (Olivia Ainali), jonka edustamaan tyyliin Nelli ihastuu. Tämän mun kaveri – sun kaveri -pyörittämisen taustalla myös saaren kesälomapaikkaa pyörittävä Pakastaja-Elvi (Ulla Tapaninen) herättelee henkiin vanhaa yhteyttä entiseen heilaansa Uolevi Horsmaniemeen (Juha Muje). Lisäjuoni on siinä mielessä ehkä tarpeen, että se osoittaa myös aikuisille, että jokainen  kelpaa juuri sellaisena ja sen ikäisenä kuin on.

Ensimmäinen Risto Räppääjä (2008) musikaalielokuva ei varsinaisesti perustunut mihinkään kirjaan suoraan. Siinä oli aineksia Nuudelipäästä ja Pakastaja-Elvistä. Suomalaisella mittapuulla katsottuna sen menestys oli mainio, mikä teki siitä myös katsotuimmin kotimaisen elokuvan ilmestymisvuonnaan. Risto myös laittoi hyvin hanttiin kansainvälisille yrittäjille, olemalla vuoden kuudenneksi katsotuin elokuva Suomessa. Sen jatko-osa, Risto Räppääjä ja polkupyörävaras (2010) oli puolestaan täysin uutta katsojille. Tarinan takaa ei löytynyt Räppääjä-kirjaa, mutta se ei elokuvan menestystä haitannut. Vuonna 2010 se oli toiseksi eniten katsotuin kotimainen elokuva. Joten paljon voi odottaa myös viileältä Venlalta.

Kaikki kolme Risto Räppääjä tuotosta ovat olleet musiikkielokuvia, missä räppäämisen lisäksi on päästy kuuntelemaan hyväntuulisia lauluja tärkeistä asioista. Näiden hyväntuulisten biisien takaa voidaan löytää Trio Töykeän perustajajäsen Mr. Iiro Rantala. Vaikka musiikki on elokuvissa keskeisessä asemassa, niin mikään kappale ei erityisemmin jää lillimään päähän – onneksi. Sen sijaan niitä kyllä voisi hyräillä myöhemmin soundtrackin tahtiin. Ja ikävä kyllä voi olla niin, että tämä elokuvamusiikin mukaan hyräily jää nyt sitten viimeiseksi kontaktiksi Ristoon kumppaneineen. Alustavien tietojen mukaan Risto Räppääjän elokuvayhtiö on antanut ymmärtää, että Viileä Venla on viimeinen Risto Räppääjä elokuva. Jos näin käy, niin se on yhtä suuri huutava vääryys kuin Jani-Petterin pudottaminen vuoden sketsihahmo 2012 kisasta. Toivottavasti tuotantoyhtiö Kinotar pyörtää päätöksensä.

Keveää ajankuluawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kun ulkona on näinkin loskaista ja harmaata, Risto Räppääjä uusine ystävineen aurinkoisissa kesämaisemissa ei voi olla huono valinta katsotuksi elokuvaksi. Väripläjäys, joka on hyvinkin tuttua Risto Räppääjälle, ei aiheuta yliannostusta, mutta sen sijaan tarjoaa paljon sitä kovasti puhuttua sisäistä energiaa. Lisäksi mielenkiintoista plussaa elokuvasta on annettava erityisesti ääniefekteille. Toisaalta raina olisi pärjännyt hyvin ilman niitäkin. Mutta nyt ne toivat mukaan sarjakuvamaista toimintaa kaikkine poksahduksineen ja räksähdyksineen. Ohjaaja Ms. Mari Rantasila on onnistunut pitämään hyvin koko paketin kasassa. Lasten ja koko perheen elokuvana Risto Räppääjä ja viileä Venla täyttää vaatimuksensa hyvin. Se on viihdyttävä, sopivan lyhyt, ei synkistele ja saa katsojan vääntämään huuliaan hymyyn päin. Leffateattarista poistui hyväntuulinen katsoja yhdessä muiden lasten ja lastenmielisten kanssa. Elokuva oli ihastuttavan mutkaton, mutta samalla käsitteli tärkeitä asioita ystävyyssuhteiden merkityksestä ja niiden ulkopuolelle jäämisestä.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

mo!

Osastot: Kevyttä katseltavaa, Kotimainen
Henkilöt: careers
Kommentit

Vastaa

jobs
privacy