VALIKKO
jobs
terms

The Adventures of Tintin: The Secret of the Unicorn – Tintin seikkailut: Yksisarvisen arvoitus

Mitä saadaan kun kaksi elokuvamaailmassa pyörivää ikuista peter-pan-vaihettaan elävää ja Tintin sarjakuvia fanittavaa ihmistä laitetaan yhteen ja käsketään heidän tehdä aiheesta elokuva? Luultavasti jotain Tintin seikkailujen kaltaista. Mr. Peter Jackson (Taru Sormusten Herrasta, King Kong, Districk 9) ja Mr. Steven Spielberg (ET, Jurassic Park, Super 8 ) ovat päässeet toteuttamaan itseään oivallisella tavalla tässä elokuvassa. Ja uskoisin arvon miehillä olleen jopa äärimmäisen hauskaa sitä tehdessä. Ainakin jännitystä ylläpitävä ja nautittava elokuva kantaa valkokankaan toisellekin puolelle. Ehkä aika oli myös kypsä Tintin valkokankaalle pääsemiseen. Belgialaisen Hergén luoma Tintti-hahmo meinaan pyörähti maailmaan 10.1.1929, joten nuori lehtimies on ehtinyt tähän mennessä jo eläkeläisen kunnioitettavaan ikään. Mielenkiintoista omalla tavallaan on se, että yli 80-vuotias hahmo jaksaa yhä viehättää ja valloittaa. Aika näyttää tuleeko viime vuosien massatuotteille Harry Potterilla ja Twilogy-sarjalla olemaan samanlaista mahtia.

Animaatioelokuva Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus koostuu oikeastaan kolmesta kirjasta. Siinä on mukana tarinaa varsinaisesta Yksisarvisen salaisuudesta (1943), mutta myös Rakham Punaisen aarteesta (1944) ja Kultasaksisesta Ravusta (1941). Tämä on ymmärrettävää, koska ilmassa liikkuu jo huhupuheita kahdesta mahdollisesta jatko-osasta, tietenkin nykyisen elokuvan kassamenestykseen perustuen. Ja Yksisarvisen salaisuus-leffa loppuu kyllä tavalla, joka voisi pohjata hyvinkin seuraavaa seikkailua esimerkiksi meren pohjassa. Mutta nyt itse elokuvaan…

Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus esittelee meille miten Tintti (Jamie Bell) lähtee lehtimiesvainuaan seuratan selvittämään sitä, miksi torilla myyty pienoismalli fregatista kiinnostaa muitakin ihmisiä niin paljon. Siinä samalla hän tutustuu pariin (epä)pätevään poliisiin Dupontiin (Nick Frost) ja Dupondin (Simon Pegg) sekä tulevaan ystäväänsä Kapteeni Haddockiin (Andy Serkis). Yksisarvisen salaisuutta on myös selvittämässä salaperäinen Sakharin (Daniel Graig), jolla on omat mielenkiintonsa kapteeni Haddockin tuttavuutta kohtaan.

Tintti elokuvan aiheena ei sinänsä varsinaisesti houkuttanut kovasta massamainostamisesta huolimatta. Sen sijaan sen tekotapa, liikkkeentunnistamisen tekniikka (motion capture) oli kiinnostava. Siinä elävien näyttelijöiden liikkeet siirretään tietokoneelle käytettäväksi tulevan animaatioelokuvan pohjaksi. En ole oikein itse osannut vielä päättää näkyykö valkokankaalla enemmän animaation tai näyttelijän tuottama jälki – itse mielelläni kallistuisin tuohon jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Myöskään Tintti-sarjakuvat itsessään eivät ole koskaan tehneet suurempaa vaikutusta (ehkä minusta puuttuu se pieni sisäinen seikkailijatar, joka haluaa selvittää asiat vaaroja uhmaten maalla – meressä ja ilmassa). Joten suuren osan leffasta pitämisen kunniasta menee hahmojen takana oleville eläville ihmisille. Mr. Bell Tintin roolissa. Alun perin rooliin muuten ajateltiin Mr. Thomas Sangsteria, joka nuoresta iästään huolimatta on tehnyt vaikuttavaa roolityötä muun muassa elokuvissa Bright Star (2009) nuoren Samuel Brawnen roolissa sekä elokuvassa Nowhere Boy (2009) nuorena Paul McCartneynä. Mr. Sangsterilla olisi myös ehkä ollut juuri se nuoruuden vimma valttina, mikä nyt jäi ehkä puuttumaan Mr. Bellin esityksestä. Mutta toisaalta Mr.Bell osoitti pystyvänsä vimmaan salaisuuksia selvittelevänä lehtimiehenä ja pystyin vallan mainioisti löytämään hänen fyysiselle esiintymiselleen tuttuja piirteitä Tintin pyörähtelystä.

Toinen merkittävä näyttelijä, jonka vuoksi Tintti oli pakko nähdä, oli kapteeni Archibald Haddockin nykyisen roolin ja esi-iän Sir Francis Haddockin roolit suorittava Mr. Andy Serkis. Mr. Serkis on varmasti suurelle osalle tuttu Taru Sormusten herra -trilogiasta Klonkun roolista (my treasure…). Ja veikkaukseni on, että jos miehen merkittäviä rooleja kysyttäisiin Klonkun rinnalle sinne varmaan nousisi toinen motion capture leffa tältä vuodelta: Rise of the Planet of the Apes. Siinä Mr. Serkis teki taas vakuuttavaa työtä lainahöyhenissä Ceasar-apinan esittäjänä. Tullaankohan näyttelemisen jalo taito joskus määrittelemään liikkeen kaappaamisen kautta. Mikäli näyttelijä onnistuu tuomaan tunnekirjonsa esille ilman vuorosanoja – fyysisen liikkeen ja elehdinnän – kautta, häntä lienee voi pitää asiansa todella omaavana. Ja juuri tästä syystä toivoisinkin näkeväni jonkun Mr. Serkisin roolin ehdokkaana tulevissa ammattitaitoja arvostavissa elokuvakisoissa (ihan vain tällainen pikkuhuomautus sinne elokuva akatemian suuntaan rapakon toiselle puolelle….). Mr. Serkis, ehkä juuri Klonkun rooliin perustuen, oli kuulemma heittänyt herjaa siitä, että rainan ohjaaja-tuottaja Mr. Peter Jackson haluaa hänen näyttelevän varmaankin Milouta, Tintin koiraa. Onneksi asia ei ollut näin, vaan Milou on täysin perinteisesti animoitu hahmo. Haddockin verbaalista ilmaisutaitoa oli sinänsä ihastuttava seurata. Perinteiseen (??) merimiesten tapaan hänen kielenkäyttönsä ei ehkä ollut siistimmästä päästä, joten kirosanat on pitänyt korvat sivistyneemmille ilmaisuilla. Ne ovat niin oivallisia, ne oikeastaan ansaitsisivat kokonaan oman kirjansa ’Haddockin sivistyneet itsensä ilmaisutavat’.

Dupont ja Dupond hahmojen takaa löytyivät Mr. Simon Pegg ja Mr. Nick Frost. Eikä rooleihin varmaankaan olisi voinut hakea heitä parempaa yhdistelmää. Mr. Pegg ja Mr. Frost omaavat pitkän yhteisen henkilöhistorian, mikä varmasti on auttanut Dupondien toisiaan täydentävissä lauseissa. Sitä paitsi uskoisin kaksikon pystyvän ihan samaan komiikkaan myös ilman animaatiota. Se oli vain sääli, että valkokankaalla tälle väittelyparille ei ollut suotu enemmän aikaa. Sillä nyt ainakin parivaljakko on ihastuttavan uskollinen esikuvilleen olemalla täysin epäpäteviä, puhumalla ristiin rastiin ja yrittämällä tehdä vaikutuksen tavalla, joka yleensä kaatuu omaan nilkkaan – konkreettisesti. Heidän esittämänsä huumori on loppujen lopuksi hyvin fyysistä (verbaalisen tasapainottomuuden lisäksi), josta elokuva tarjoaa oivallisia esimerkkejä.



Viimeisimpänä, mutta ei suinkaan vähäisimäpänä on mainittava Ivan Ivanovitch Sakhrinen ja Red Rackhman rooleissa pyörivä Mr. Daniel Graig. Joka pystyi ainakin tässä elokuvassa poistamaan harteiltaan, sille asettamani bond-oletuksen. Ja ehkä vaihteeksi toiminaan siinä pahiksen roolissa, mitä häneltä ei ole viime aikoina kovinkaan paljon nähty.

Ja itseni suureksi riemuksi (kun tässä kerran fanitetaan myös oopperaa) on mainittava Kim Stengel. Ms. Stengel venyttää ääntään oopperalaulajan Bianca Castafioiren roolissa tavalla, joka saa osan miehistä vääntelemään tuskissaan ja osan nauttimaan ihan muista äänen mukanaan tuomista etuuksista. Mainitsemisen arvoista lienee se, että milanolaisen satakielen, Castafioren, yhtenä esikuvana on Helsingin Sanomien mukaan kuulemma ollut suomalainen oopperalaulaja Aino Ackté.

Vuosi on muuten itsessään ollut aika sarjakuvatäyteinen valkokankaalla. Kuluneen vuoden aikana valkokankaalla ja tässä blogissa on nähty ainakin seuraavat sarjakuviin perustuvat elokuvat: Captain America: The First Avenger, Cowboys & Aliens, Green Lantern, Thor ja X-men: First Class. Sekä nyt tietenkin The Adventures of Tintin: The Secret of the Unicorn. Se, miten paljon taiteellista vapautta on käytetty alkuperäisen tarinan muokkaamisessa valkokankaalle onkin eri juttu, mutta innostuksen pohja on kuitenkin sarjakuvassa. Tämä pakottaa jollakin asteella pohtimaan kahta eri asiaa. Ensinnäkin sitä, että suuria kassamenestysleffoja seuraa yleensä parvi samanlaisia. Siirtymäaika vaan vaikuttaa olevan pari vuotta ja pari vuotta sitten markkinoille itsensä myllersi Marvelin Iron Man. Voiko näitä kaikkia todellakin kiittää siitä? Toiseksi voi miettiä sitä, miten elokuvamaailman palkintoraadit huomioivat sarjakuvaelokuvien olemassaolon? Tullaanko niitä näkemään ehdokkaina Kultaisen maapallon tai Oscar-pystin tavoittelussa? Yllättyisin, jos näin olisi, mutta aika näyttää.

Katsomisen arvoinen rainawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
ja sitten myös mielellään isolla valkokankaalla – varsinkin merikohtausten vuoksi. Lisäksi elokuva on uskollinen alkuperäiselle tyylille. Hergén Tintti-sarjakuvat ovat selkeitä ja kuulemma mukaansatempaavia. Elokuva pystyi samaan visuaaliselta tyyliltään, sen sijaan se vei kyllä pisteet kotiin tässä mukaansa tempaavuudessaan. Tintin etenemisen tahti oli reipasta ja pientä jännitystä koko ajan ylläpitävää. Tämä tunne seurasi mukana vielä päiviä leffan näkemisen jälkeenkin, jolloin jäi toivomaan sitä, että elokuvassa olisi sittenkin ehkä pitänyt olla mukana myös pieniä hengähdystaukoja. Leffa viljeli sarjakuville tyypillistä tilannekomiikkaa ja mielestäni nosti hyvin esille päähenkilöiden takana olevien näyttelijöiden peruspiirteitä, joten nauramiselta ei voinut välttyä. Ehkä eniten leffan vaikuttavuudesta kertoo se, että tässä pitää suunnata kirjastoon niiden Tintti-kirjojen pariin, ehkä se pieni seikkailijatar haluaa sittenkin tulla esiin – jollakin tavalla. Joten elokuva on todellakin kaiken kaikkiaan katsomisen raina, vaikka en ihan yhdykään siihen, että se olisi vuoden odotetuin elokuva....
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

P.S.Kovasta kiireestä huolimatta elokuvaa ei tarvitse istua niin sanotusti tappiin asti. Leffa loppuu ajallaan ja lopputekstit on sitten todellakin vain omistettu lopputeksteille – sääli sinänsä, sillä sinne olisi hyvin uponnut pari vihjausta tulevasta elokuvasta. No, ainahan sitä saa haaveilla…

home
Osastot: Animaatio, Seikkailu
Henkilöt: , , , ,
Kommentit
support

Vastaa

informationsearch