VALIKKO

Cars 2 – Autot 2


Cars 2-elokuvan juoni koostuu autokisoista. Muuta ei varmaan oikeasti innostukseni nousemiseksi tarvitakkaan. Mutta pieni tarkennus, teitä lukijoita varten, voi olla tarpeen. Cars 2:ssa kilpa-auto Salama McQueen (Owen Wilson) vastaa vaihtoehtoisen ja luonnonmukaisen polttoaineen kehittäneen Miles Axelrodin (Eddie Izzard) sekä formulan Francesco Bernotullin (John Turturro) asettamaan haasteeseen ja lähtee tavoittelemaan maailmanmestaruutta kisaradoilla ympäri maailmaa mukanaan uskollinen kumppaninsa Hinausauto Martti (Larry the Gable Guy). Kisoja on kolmessa eri maassa ja niiden yksimielinen voittaja julistetaan maailman nopeimmaksi autoksi. Kisojen tavoitteena on myös osoittaa, että Axelrodin kehittämä vaihtoehtoinen polttoaine, Allinol, on potentiaalinen korvaaja bensalle.

Kaikki ei kuitenkaan ole aina sitä, miltä se vaikuttaa, eikä autolla kilpaa ajaminen niin helppoa kuin luulisi, varsinkin kun joku vaikuttaa sabotoivan kisoja sekä tuhoavan autoja yksi toisensa jälkeen. Asiaan liittyvät kommellukset johtavat siihen, että Marttia luullaan salaiseksi agentiksi, joka joutuu tekemään yhteistyötä brittiläisen tiedustelun tehovakoojan Finn McMissile (Michael Caine) ja teknisen avun Holley Shiftwell (Emily Mortimer) kanssa salaperäisen professori Zundappin (Thomas Kretschmann) tekosten ehkäisemiseksi. Vai onko professori Z sittenkään kaiken takana?

Elokuva tarjoaa ihastuttavaa näköalaa Tokioon, Porto Corsaan ja Lontooseen painottamalla näille kaupungeille tyypillisiä piirteitä, jotka voivat ulkopuolisen mielestä vaikuttaa kummallisilta. Sama kummallisuuden / erilaisuuden hyväksyminen on muuten varmaan yksi elokuvan kotisohvapsykologinen teema, sillä Marttihan ei aina ihan istu kuin öljy tankissa uusissa kulttuureissa. Tosin elokuvan aikan tuli myös todistettua, että tosiystävyys on muiden ihmettelyäkin tärkeämpää. Siis kaikki rakkaat ystäväni – arvostan teitä siitä, että jaksatte sietää omituisuuksiani ja pitää minua siitä huolimatta ystävänänne. Kiitos siitä.

Cars 2 -rainan ohjaajanpallilla on istunut Mr. John Lasseter, joka ohjasi myös alkuperäisen Cars (Autot, 2006) elokuvan lähes kuusi vuotta sitten. Samalla pitää miehelle nostaa hattua siitä, että hän palasi ohjaajan paikalle, sillä näiden viimeisten vuosien aikana hän on lähinnä vaikuttanut tuottajana sellaisissa rainoissa, joilta ei ole voinut välttyä (onneksi) edes täällä Suomessa. Hammasrattaita siellä pääkopassa pitäisi pyörittää johonkin suuntaan ainakin jotkut seuraavista elokuvista: Ratatouille (2007), WALL-E (2008), Bolt (2008), Up (2009), The Princess and the Frog (2009), Toy Story 3 (2010) ja Tangled (2010). Ei siinä tuottamisessa mitään vikaa ole, mutta Mr. Lasseter tuntuu onnistuvan pitämään tarinan hyvin kasassa – tai kehittämään hyviä jatko-osia, jotka jaksavat tarinallisesti viedä mukanaan, niin kuin Toy Story 3 tai Cars 2.

Ohjaajan lisäksi haluan hehkuttaa autojen konepeltien alla piileviä näyttelijöitä. Mr. Caine tekee hyvää työtä. Vaikka ei heti uskoisi, niin mies jakaa onnistuneesti taitojaan ääniroolien ja valkokankaalla näyttelemisen välillä. Viime vuosina häntä on saatu ihailla elokuvissa Harry Brown (2009), Inception (2010), Gnomeo and Juliet (2011 – äänirooli), nyt Cars 2-elokuvassa ja mielenkiinnolla odotan miehen seuraavaa esiintymistä hovimestari Alfred Pennyworthin roolissa uusimmassa Batman elokuvassa. Myös Mr. Wilson on jakanut taitojaan lähes vuorotellen äänityskaapin ja valkokankaalla pyörimisen kesken. Hänet on viime vuosina nähty elokuvissa Marley and Me (2008), Fantastic Mr. Fox (2009 – äänirooli), Hall Pass (2011), joten lienee voin odottaa taas Cars 2:n jälkeen uutta valkokangas aikaa elokuvassa Midnight in Paris. Mr. Turturro piti pohdinnassaan pitkään, kunnes keksin mistä hänen äänensä oli tuttu – Transformes rainoista. Mies on näyttäytynyt enemmän valkokankaalla kuin äänirooleissa, joista komediallisina esimerkkeinä voi mainita muun muassa You Don’t Mess With the Zohan (2008) ja kolme Transformers (2007, 2009, 2011) elokuvaa. Ms. Mortimer puolestaan tutustutti minut tuotantoonsa elokuvan Lars and the Real Girl (2007) elokuvan myötä. Sen jälkeen neitiä on nähty elokuvissa Harry Brown (2009) ja Shutter Island (2010). Sieltä se valkokankaan tähteyskin nousee hitaasti ja varmasti.

Fast & Furious kohtaa James Bondin www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
piirretyssä versiossa. Ainakin tarjolla oli vallan riittävästi vauhtia ja vaarallisia tilanteita, tilannekomiikkaa unohtamatta. Vaaratilanteista huolimatta elokuva oli todellinen hyvän mielen leffa, joka kestonsa aikansa sai suupielet vääntymään ylöspäin useamman kerran samoin kuin kirvoitti hervotonta kikatusta lasien takaa. Leffasta ei voi poistua pahantuulisena, jolloin se lienee on palvellut tarkoitustaan erittäin hyvin. Mielestäni se olisi toiminut hyvin ilman punaisia 3D-kakkuloita silmien edessä, mutta tulipa taas tätäkin sitten kokeiltua. Suosittelen leffaa lapsenmielisille sekä autokisoista pitäville. Salama McQueenin ja Martin seikkailujen seuraamista voisi jatkaa tulevaisuudessakin,varsinkin jos nykyiset tuttavuudet siellä mukana myös kurveja suoriksi vetelevät.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Jos elokuva itsessään ei tunnu riittävältä, niin Disney on kehittänyt elokuvaan perustavan pelin Cars 2. Pelissä pääsee tuttujen autojen Martinin, Salama McQueenin, Finn McMissilen ja Holley Shitfwellin kanssa matkaamaan ympäri maailmaa mielenkiintoisiin paikkoihin, testaamaan vakoojataitojaan sekä osallistumaan vauhdikkaisiin takaa-ajoihin. Siis joka lapsen lempipuuhaa, vai? Onneksi kummityttöni on edelleen liian pieni ymmärtääkseen mitään tämän päälle (ikävä kyllä kummitäti ei ole, joten koitan tässä nyt sitten selvittää missä sitä kenties pääsisi testaamaan…).

Lisäksi mainitsemisen arvoista on, että useiden piirrettyjen hauska puoli, varsinaisen elokuvan lisäksi, ovat lyhyet liitännäiselokuvat. Cars leffan yhteyteen oli ämpätty Pixarin tuottama ”Hawaiin loma”, jossa Toy Story 3:n sakki tekee Kenille ja Barbille Hawaiini tunnelman Bonnien makuuhuoneeseen.

http://www.youtube.com/watch?v=S1Q9bAochC0&NR=1

trademarks Osastot: Animaatio, Leffat, Toiminta/äksönpläjäys
Henkilöt: , ,
feedback
Kommentit
mail

Vastaa

help