VALIKKO
privacy

The Original Elvis Tribute

Vuonna naru ja nappi raahasin siskoni ja vein itseni katsomaan ja kuuntelemaan Aaron Paulin Elvis-esitystä Belfastissa. Mr. Paul oli paikallinen Elvis-imitaattori ja ah-ei-niin-fanittaja siskoni ei ollut kovinkaan innostunut aiheesta. Mutta esityksen jälkeen, missä lisäshown tarjosi paikallinen ”paps”, myös siskoni joutui tunnustamaan, että mies osasi todellakin laulaa. Ohessa u-tubesta löytämäni ääninäyte, missä Mr. Paul laulaa molemmat äänet. Sävyä siis kyllä riittää.

Joten kun Tampere-talo mainosti Elvis-tribuuttishowta, sinne oli ihan pakko saada lippu. Tammikuussa sitä tarvottiin läpi lumen ja tyrskyn lipun ja hyvän paikan perässä. Odotukset olivat Mr. Paulin jälkeen todella korkealla. Lupasihan Tampere-talo esitteessään, että laulusolistina on maailman paras Elvis-kilpailun voittaja Robert Washington. Eli olisiko sittenkin olemassa vielä joku parempi kuin Mr. Paul, joka revitteli Elviksen biisejä syvältä sydämestä. Seuraavassa on Mr. Washingtonin ääninäyte.

http://www.youtube.com/watch?v=cMdAuRMd65Q

Sanomattakin selvää, että olin hienoisen pettynyt. Olin odottanut sitä samaa tummaa ja järisyttävän kantavaa ääntä, mitä Mr. Paul oli aikoinaan tarjoillut koko shownsa ja nyt siitä sai vain välillä nautiskella. Ilo kuitenkin pitää ottaa irti siitä, mistä sen saa. Joten kiitosta annetaan Mr. Washigtonille äärettömän hyvisä maneereista, joita oli ilo seurata sekä Tampere-talolle mahdollisuudesta päästä kuuntelemaan joskus viime vuosituhannella Elviksen kanssa soittaneita muusikoita, mm. Bobby Woodia, Johnny Christopheria ja Duke Bardwellia.

Miten Elvis sitten päätyi leffablogiini – julkisen nolauksen kautta. Sillä Tampere-talon konsertissa soitettiin myös Elviksen elokuvissa olleita kappaleita. Aikoinaan ’nolaamalla’ itseni julkisesti Iskelmäradiossa sain sillä tarinalla radion tarjoamaan kahvipullat koko työporukalleni, joten tarinan toistamisen jätän omaan arvoonsa.

Sen verran uteliaille avaan kuitenkin sitä, että mielestäni Elvis osasi näytellä todella hyvin, hänen elokuvansa olivat todella suurta taidetta ja niissä kuullut laulut olivat sitten ne piste – iin – päällä. Aah… Oooh…. Iiih… (siinä voi Justin Bieber kyllä syödä omat kenkänsä, eikä silti IKINÄ pääse samaan). Nykyään voisin olla eri mieltä jostakin edellä mainituist asioista, mutta katson yhä mainitsemisen arvoiksi kaikki 33 Mr. Presleyn elokuvaa. Omia suosikkejani siellä joukossa oli tietenkin useampiam joita on mainittu seuraavassa. Kaikkia 33 leffaa en muista, mutta suurimman osan niistä kuitenkin ja yhä vaan ne saavat huokailemaan – jollakin asteella…

–         Love Me Tender (1956, suom. Rakasta minua hellästi)

–         Loving You (1957, suom. Kiihkeitä rytmejä)

–         King Creole (1958, suom. Kitara kainalossa)

–         GI Blues (1960, suom. Café Europa)

–         Blue Hawaii (1961, suom. Sininen Havaiji)

–         Girls! Girls! Girls! (1962, suom. Tyttöjä! Tyttöjä! Tyttöjä!)

–         Fun in Acapulco (1963, suom. Rytmiä ja riemua Acapulcossa)

–         Viva Las Vegas (1964, suom. Viva Las Vegas)

–         Easy Come, Easy Go (1967, suom. Kalifornian paratiisi)

–         Double Trouble (1967, suom. Ansa Elvikselle)

–         Live A Little, Love a Little (1968, suom. Elä hieman, rakasta hieman)

–         Change of Habit (1969, suom. Change of Habit)

Silloisen pienen fanittajan näkökulmasta Elvisen esiintyminen ikäluokalle sopivassa elokuvassa ja siinä laulaminen oli tietenkin monen unelman todella suuri täyttymys. Joten eräänlaisena yllätyksenä tuli ajan mukana tullut tietoisuus siitä, että Mr. Presleytä käytettiin rahantekokoneena. Itse Mr. Presley ei olisi järin halunnut laulaa elokuvissaan tai näytellä niin kevyissä rainoissa. Mutta mitä yleisö vaati – sitä yleisö sai.

Mutta kun tässä on nyt esitelty näitä ehdokkaita korvaaviksi esiintyjiksi, annetakoon suunvuoro vielä sille ainoalle ja oikealle Elvis Aaron Presleylle:

(Tarvitseeko sitä pikkutyttö yhtää enempää suuren fanittamisen aloittamiseen? Aahh… eipä kai…)

Osastot: Elokuvia ja elämää
Henkilöt:
Kommentit
partner

Vastaa

e-mail