VALIKKO
research

Red Riding Hood – Punahilkka

Punahilkka sijoittuu Daggerhornin keskiaikaiseen kylään, jota täydenkuun ajan on vuosien ajan piinanut ihmissusi. Susi on ollut tyytyväinen tähän asti kylän parhaimpaan karjaan, mutta nyt moneen vuoteen kylää kohtasi ensimmäinen ihmisuhri. Tarina on hyvin löyhästi kiinni sen alkuperäisessä innottajassa, Charles Perraultin keräämässä ”Le Petit Chaperon Rouge” tarinassa, joka tuli enemmän tunnetuksi Grimmin veljesten kautta. Joka tapauksessa Daggerhornin kylässä asustaa nuori suurisilmäinen neito Valerie (Amanda Seyfried), joka rakastuu puunhakkaajaan Peteriin (Shiloh Fernandez) sen sijaan, että osoittaisi suosiotaan häntä liehittelevälle ja perheelle paremmin sopivalle toiselle rikkaalle sulhasehdokkaalle kylän sepälle Henri Lazarille (Max Irons). Elämä kylässä on muuten rauhallista, mitä nyt yksi ihmissusi piinaa sen asukkaita. Koska asiasta halutaan päästä eroon, paikalle kutsutaan ihmissusia manaava pappi Solomon (Gary Oldman), joka lupaa toimittaa suden pois päiviltä. Mutta kuka se susi oikeasti onkaan ja kuka paljastuu sudeksi lampaiden vaatteissa jää loppuratkaisun varaan. Ja mitä kaikkea sillä on tekemistä sen kanssa, että Valerie tuntuu pystyy kommunikoimaan suden kanssa on myös selvitettävä matkalla.

Elokuva muistutti sitten lähes jokaisella askeleella alkaen brittiläissä Columbiassa kuvatuista maisemista Twilogyn ensimmäistä osaa, mikä varmaan takaa sille menestystä myös Twilogy-fanien keskuudessa. Asiaa ei varmaankaa paljon auttanut se, että sen oli ohjannut sama daami Catherine Hardwicke, joka todellakin osaa nuorisoleffojen painotuksien teon ja siinä erityisesti tällaisen ”kielletyn” rakkauden esittämisen. Mutta siitä huolimatta mukaan olisi voinut ottaa tuoreempia näkökulmia, eikä Bella-Edward-toisintoa tässäkin määrin, mikä teki jo siitä välillä häiritsevää. Joten katsojan päätettäväksi jää jääkö elokuvasta mieleen lillimään mitään muuta kuin taidokas ohjaus, lavasteet (miten voi pakkasessa oikeasti pärjätä noin kevyellä vaatetuksella) ja ihmissusi? Pääosaa näyttelevä Ms. Seyfried oli syyllä ihan huolissaan yhtäläisyyksistä Twilogyyn. Ja vaikka kuin Punahilkka koittaa olla goottinen, seksuaalisempi tarinan kielletystä rakkaudesta, vanha kunnon Punahilkka tuntuu vain lainanneen nimensä tälle rainalle. Ja ne, jotka ovat menettäneet sydämensä Edward Cullenille, voivat miettiä miltä leffa olisi vaikuttanut, jos puunhakkaaja Peter olisi ollut siinä osassa. Hemmo meinaan haki osaa, mutta hävisi sen Mr. Pattersonille (onneksi, sanon minä).

Red Riding Hoodia pidetään siis kuitenkin seksikkäämpänä ja tummempana versiona Twilogy-sarjasta. Elokuva kuulemma suorastaan uhkuu intohimoa, mikä varmasti on vaikuttanut sen ikäraja-suositukseen. Sitten voikin vain itse pohtia sitä, että kumpi on niille nuorille tytöille kielletympää: vampyyritarinat, joissa melkein mennään sänkyyn. Vai ihmissusitarina, jossa pussataan huulet puhki ja vilautellaan edellistä enemmän paljasta säärtä. Jos jollakin elokuvan sisäistä sanomaa (ihan oikeasti) voisi puolustaa sen voi tehdä lainaamalla ohjaaja Ms. Hardwickea. Punahilkkaa työstäessään hän käytti inspiksenään lapsipsykologiaa (ihan oikeasti). Ja kaikki ne, jotka ovat joskus satuja lukeneet ja ne kammottavan pelottaviksi todenneet, voivat tässä kohtaa yhtyä lapsipsykologi Bruno Bettelheimin mielipiteeseen. Herran mielestä meinaan satuja ei saa liikaa siivota, sillä pelottavat kohdat tarjoavat mahdollisuuden lapsen omien pelkojen ulkoistamiseen. Sääli vaan, että elokuvatarkastamo on sitten unohtanut tämän ja lätkäissyt modernille Punahilkalle ikärajaksi K13. Mutta samaan hengenvetoon on kyllä todettava, että leffa oli sitten ihan oikeasti jännä ja susi ihan oikeasti pelottava. Että kannatan kyllä ikärajaa ja rainan katsomista päiväsaikaan.

Pikku Punahilkka kasvaa aikuiseksiwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
joten sitä perinteistä tarinaa kaipaavat osaavat varmaan pysyä poissa elokuvasaleista, koska lyhyt satu on koitettu muokata pitkäksi elokuvaksi. Ohjaaja Catherine Hardwicke on päässyt toistamaan aikalailla samaa formaattia pelottaa – jännittää – saippuaoopperaa – vältetään aikuisten tarjoamaa paapomista – grande finale linjaa Punahilkan kohdalla mitä myös Twiligt leffassa oli. Ms. Hardwicke on toistanut itseään draama-gueen:n tavoin, vaikka lahjakkaalta ohjaajalta odottaisi jo uutta riskinottoa. Leffa on kuitenkin riittävän satumainen, käydäkseen sadun leffaversiosta ja riittävän jännä (että söin melkein omat ja naapurin kynnet), kun ei oikein tiennyt kuka se susi sitten olikaan – vaikka hengitys kuului melkein omassa niskassa asti. Joten näistä molemmista täytyy kyllä antaa pojoja. Mutta siitä huolimatta erilainen loppu olisi mielestäni kantanut pidemmälle ja tehnyt tästä sadusta uskottavamman. Kaikki saduthan loppuvat kuitenkin viimeisen sivun pisteeseen.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Nyt kun ollaan sitten toivuttu jollakin asteella Punahilkasta, voin kaikkien satujen ystävien iloksi ilmoittaa, että Hannu & Kerttu odottavat modernina versiona vuoroaan ensi vuonna. Elokuva Hanser & Gretel:Witch Hunters on luvassa ensi vuonna valkokankaalle. Sen pääosiin on kiinnitetty Jeremy Renner (Hansel) ja Gemma Arterton (Gretel), jotka aikuiseksi kasvaneina ovat noitien jahtaamiseen erikoistuneita palkkiometsästäjiä. Mutta ei hätä, jahtauksesta huolimatta, kyseessä täytyy olla komedian, sillä Will Ferrell tuskin lähtisi tuottamaan mitään kovin synkkistä tarinaa.

Osastot: Jännitys, Romanttista hömppää
Henkilöt:
Kommentit
notice

Vastaa

tour
blog
suggest