VALIKKO
profile

Black Swan – Musta joutsen

Fame (1980), White Nights (1985), Billy Elliot (2000), Save The Last Dance for Me (2001)… viimeisimmästä balettielokuvasta tuntuu olevan aikaa, vaikka niiden joukkoon voisi tietenkin laskea vuoden 2010 StreetDance –elokuvan, vaikka se ei yksinomaan balettiin keskittynytkään. Joten Black Swan korjaa asiaa ja palauttaa mieleemme tämän kulttuurimuodon taitajia. Filmi on psykologinen trilleri Joutsenlampi baletin roolinvalintojen takaa ja niiden balleriinalle asettamista vaateista rooliin heittäytymisessä. New York City baletin johtaja päättää korvata kokeneen vanhemman ballerinan Beth MacIntyren (Winona Ryder) baletin uudella lahjakkaalla tulokkaalla Ninalla (Natalia Portman) Joutsenlammen joutsenkuningattaren rooliin. Rooli vaatii Ninalta kuitenkin heittäytymistä ja tunteiden esittämistä puhtaan tekniikan sijasta. Ne ovat taitoja, joita selvästikin esiintyy enemmän baletin uudelle tulokkalla Lilylllä (Mila Kunis). Naiivia viattomuutta ja kiltin tytön leimaa kantava Nina on kuin tehty tanssimaan valkoisen joutsenen osuus, mutta entäs mustan joutsenen rooli. Rooli vaatisi sen pahemman puolen löytämistä itsestään, mihin Lilyn taidot taas tuntuvat suuntautuvat. Kuka siis tanssii avajaisissa joutsenlammen päärooliin?  Ja ennen kaikkea millä edellytyksillä?

Elokuvassa Nina kasvaa aikuiseksi (oman tahdon ilmaisijaksi kuitenkin) omalla tavallaan ja tutustuu sellaisiin piirteisiin itsessään, jotka olisi ehkä kannattanut jättää kunnon terapiassa purettavaksi. Mikään ei palaa ennalleen, kun matka itseensä alkaa näyttää synkempiä piirteitä. Niin kai se on meidän kaikkien kohdalla. Kun olemma käyneet siellä toisella puolella, tiedämme mitä menetämme olessamme ”kilttejä”. Balanssi – tuo maaginen asia, olisi kiva löytää oman hyvinvoinnin vuoksi riittävän ajoissa.

Verrattuna ohjaaja Darren Aronofskyn edelliseen työhön (The Wrestler, suom. Painija 2008) Musta jousten keskittyy olemaan ehkä pikkaisen enemmän psykologinen trilleri. Mielenkiintoista on kuitenkin ohjaajan valitsemat teemat, jotka ovat mahdollisimman kaukana toisistaan – ainakin joidenkin mielestä. Painijan keskittyessä showpainin kautta sen kaikelle kansalle sopivaan kulttuurimuotoon, baletti puolestaan koetaan hyvinkin korkeakulttuuriseksi, joka ei välttämättä kerää samanlaista yleisöä ja helppoa lähestymistä kuin paini. Silti kummassakin taiteenmuodossa esiintyjä joutuu käyttämään kehoaan äärimmäisellä tavalla halutun lopputuloksen saavuttamiseksi ja tämä näkyy erityisesti filmin maisemakuvissa, jotka sijottuvat sinne esiintymislavojen takahuoneisiin sekä oman kehon täydellisen hallinnan saavuttamiseen. Samoin kummassakin elokuvassa käsitellään tietynlaista pakkomiellettä tavoitteen saavuttamisessa sekä sen edellyttämiä vaatimuksia/uhrauksia. Eroa syntyykin sitten siinä henkisessä kantissa. Wrestler kannatti päähenkilöään psyykkisestä valmiin ja tietoisena ammatin vaatimista uhrauksista, kun taas Black Swan kuvaa Ninan henkisestä ja fyysistä kävelyä heikoilla jäillä, joka huipentuu baletin avajaisiin.

Teknisesti Mr. Aronofsky on onnistunut luomaa eräänlaisen mestariteoksen. Hän käyttää hyväkseen ääntä, valoa ja heijastuksia peileistä luodessaan jotain ainutlaatuisen herkästi särkyvää – ihmismielen film Noirin tyylisesti. Tähän tämä hehkutus ikävä kyllä suuremmaksi osaksi jää. Teknisistä ansioista ja upeista suorituksista huolimatta ohjaaja ei saa puhallettua tarinaan riittävän kiinnostavaa henkeä mikä varmasti näkyy siinä, että elokuva jakaa mielipiteet kahteen vastakkaiseen leiriin: tykkään – en tykkää. Näyttelijät kyllä vetävät roolinsa täysillä, mutta se ei tuo elokuvaan sen kaipaamaan syvyyttä. Vaikka yritystä tähän kyllä löytyy niistä itsekseen olon hetkistä, jotka muuttavan elokuvan tyylin kauhun / trillerin puolelle ihmismielen pyörteissä. Potentiaalisia paikkoja on paljon, mutta elokuva ehkä kiirehtää hieman liian nopeasti eteenpäin. Teknisesti katsoja imeytyy näyttelijän esittämiin tuntemuksiin mukaan näissä tilanteissa, mikä antaa erityisesti balettikohtausten seuraamiselle pintaa syvempää kosketuspintaa. Itse pidin tästä hurjasti, eikä taustalla soiva Joutsenlammen musiikki todellakaan yhtään haittaa.

Black Swan pääsi mukaan useampaan Oscar-kategoriaan, mutta korjasti potin kotiin vain parhaasta naispääosasta. Natalia Portman voitti suorituksellaan tässä rainassa myös Kultaisen Maapallon palkinnon ja palkinto on kyllä ihan ansaittu skitson puolelle menevässä tulkinnassa. Onnitteluni molempien voittojen johdosta. Itse olisin kuitenkin toivonut, että elokuvasta olisi muistettu kahdella sivuosa-Oscar ehdokkuulla Ninan äitiä esittävää Barbara Henleyä. Ms. Henley muuttaa tunnetilaansa rakastavasta piinaavaan tilanteen mukaan ja tuo mukanaan elokuvaan sen kaipaamaan jännitystä sekä pakkomielteisyyttä. Toisena vaihtoehtona olisi Mila Kunista, joka osoittaa tämän roolin kautta, että hänestä on paljon muuhunkin kuin 70-luku sarjaan bimboilemaan (kaikista vastalauseista huolimatta).

Sisäinen tappajawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Katsojan pätettäväksi kuinka uskottava baletti-trilleri voi olla ja miten uskottavia balleriinojen sielunmaisemien radikaalit muutokset ovat. Musta joutsen on joko onnistunut trilleri tai sitten täydellinen tekninen suoritus, josta puuttuu henki. Itse annan tunnustuksen tanssikohtauksille ja uskon niiden vetävän katsojat elokuvasaleihin olemassa olevaa tarinaa paremmin – ainakin näytöksessä, jossa kävin salin täyttivät nuoret naiset. Eräs kriitikko totesi elokuvan olevan kuin mustan joutsenen näkemisen tosielämässä: harvinaista, mutta ei mitenkään mahdotonta. Mutta samaan hengenvetoon on kyllä sanottava, että Black Swan on vakuuttava balettielokuva, joka loppuu samalla tavalla kuin Wresteler aikoinaan. Aploodeihin täydellisestä suorituksesta….
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Ja meille asiasta vähän pihalla oleville kerrottakoon mistä Joutsenlammessa on oikein kyse. Vuonna 1877 ensiesityksensä saaneen baletin sävelsi Tsaikovski. Se on tarina joutseniksi taiotuista neidoista, joita johtaa Odette. Pahan velhon langettama taika raukeaa vain tosirakkaudesta ja sen löytymistä. Odetten onneksi paikallinen prinssi Siegfried näkee parven ihmismuodossa ja rakastuu sitä johtavaan Odetteen ja lupaa samalla pelastaa neidot. Prinssin hovissa järjestetäänkin illalla tanssijaiset, joissa hän erehdyksessä kosii noidan tytärtä Odilea (joka tietenkin muistuttaa Odettea  kuin identtinen kaksonen). Huomattuaan erheensä prinssi syöksyy etsimään tosirakkauttaan Odettea, joka antaa prinssille anteeksi ja kertoo kuoleman olevan ainoa vaihtoehto hänelle tässä tilanteessa. Odette heittäytyy veteen ja prinssi seuraa häntä manalan aalloille. Tämä osoitus tosi rakkaudesta tappaa ilkeän velhon (ja prinssin ja Odetten – sniifs…). Baletti itsessään varmaan vaatii paljon kaikilta sen esittäjiltä, mutta erityisesti naispääson vetäjän tehtävä on raskas: hän tanssii yleensä kaksi roolia: Odetten ja Odilen, niin kuin Mustassa Joutsenessa tapahtuu.

http://www.youtube.com/watch?v=b2XaCFsUQhg&feature=related

Tähän jalkatyöhön mulla voisi olla jopa kovalla treenaamisella mahdollisuuksia. Mutta taidan sen sijaan ruveta selvittämään, että milloin ja missähän Joutsenlampi mahtaa mennä seuraavan kerran.

careers Osastot: Draama, Jännitys, Leffat
Henkilöt: ,
Kommentit
information

Vastaa

conditions