VALIKKO

Les vacances de Monsieur Hulot- Riemuloma Rivieralla

(Ranskalainen elokuvateema vaikuttaa sitten jatkuvan…). Riemuloma Rivieralla on komediallinen elokuva vuodelta 1953. Ohjaajan puikoissa heilui Jacques Tati, jonka elokuville on tyypillistä hyvä tilannekomiikan hallinta. Käsikirjoituksen pakollisen kesäloman viettoon on tehnyt Henri Marquet, joka myös näytteli myös pääosaa, Monsieur Hulot’ta. Riemuloma on kuitenkin ollut niin suosittu aihe, että siitä on varmasti myös tämän rainan jälkeen tehty yksi jos toinenkin uusintaversio.

Elokuvan juoni koostuu Mr. Hulot’tin lomalle saapumisesta Normandiaan ja hänelle siellä tapahtuvista kommelluksista. Hulot on hyvätahtoinen, joskin hölmöhkö ranskalaisherra, joka on päättänyt viettää lomansa saksalaisten suosimassa rantalomakohteessa tuoden sinne perinteisen matkavarustuksensa lisäksi suunnattomasti tahatonta komiikkaa. Kommelluksia ja fyysistä komiikkaa on luvassa koko rahan edestä ja se tekee elokuvasta naiivilla tavalla erittäin hauskan. Jokaiselle katsojalle nousee varmasti omat suosikkinsa Mr. Hulot’n toimminnasta. Mainitsemisen arvoisia ovat muun muassa herran omalaatuiset tennisotteet ja hänen autonsa (iki-ihana meluava ja paukkuava kapistus).

Elokuvalle on annettava tunnustusta siitä, että kaikesta komiikasta huolimatta se ei uuvata katsojaa, vaan tarjoaa sitä tasaiseen tahtiin, jättäen nauruhermoille lepoaikaa. Mutta pitää katsojan koko ajan hyvällä päällä. Tätä herkkukokemusta on harvoin tarjolla nykyisissä elokuvissa.

Hyvän mielen tuottajawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
jota jaksaa katsoa aina uudestaan ja uudestaan. Elokuva ei ole varsinainen mykkäfilmi, mutta nokkelaa dialogia siinä ei ole juuri lainkaan. Komiikka muodostuu fyysisten ulottuvuuksien ja hassujen tapahtumien kautta, mikä filmille taltioitu äänimaailma esittää dialogiakin paremmin. Mr. Tati on ohjannut hauskan hirteisen elokuvan, jota voi lämpimästi suositella kaikille.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Elokuvan suomenkielinen nimi johtaa harhaan, sillä Mr. Hulot ei lomaillut Ranskan Rivieralla vaan Normandian rannikolla. Mutta tuskin se suomalaista elokuvakansaa 1950-luvulla paljonkaan haittasi. Saati nyt, sen sijaan enemmänkin voi pohtia sitä, että kuinkahan paljon nykyinen fyysisen komiikan mattelinperijä, Rowan Atkinsson, on saanut vaikutteita Mr. Marquetilta. Ainakin Mr. Atkinsson on kertonut pitävänsä elokuvaa Les vacances de Monsieur Hulot suuressa arvossa. Ja pohtiessa herrojen yhtäläisyyksiä, niitä voi löytää enemmän kuin uskoisikaan.

privacy Osastot: Historian siipien havinaa, Komedia
Henkilöt: notice
Kommentit
jobs

Vastaa

search