VALIKKO

Pudana Last of the line – Pudana sukunsa viimeinen

Kertoo nenetsitytöstä Nekosta ja hänen koulunaloituksestaan vastoin isän ja isoäidin tahtoa. Ihan vaan tiedoksi meille tietämättömille nenetsit ovat samojedeihin kuuluva Pohjois-Siperiassa elävä paimentolaiskansa. Suomen lappilaisten tavoin heidän elinkeinonsa muodostuu poronhoidosta ja metsästyksestä. Tämä on kyllä häviävää taidetta öljynporauksen ja pakkosivistyksen vallatessa alaa ja tehdessä nenetseistä venäläisempiä ohittaen heidän oman rikkaan luonnon kiertokulun mukaan elämisen tämän kaiken taustalle.

Pudana sukunsa viimeinen on tositarina Anastasia Lapsuin lapsuudesta, joka on syntyperältään nenetsi. Pieni tyttö, silloin vielä viralliselta nimeltään Neko otetaan väkisin venäläiseen sisäoppilaitokseen, missä hän saa uuden nimen Nadja ja joutuu opettelemaan uuden venäläisen identiteetin nenetsi-identiteetin sijaan. Se siitä, että kaikilla ihmisillä on oikeus yksilöllisyyteen ja niin edelleen. Ja tämän pakkosivistyksen myötä häviää sitten se viimeinenkin ripe nenetsien omasta kulttuurista.

Elokuvasta lisää, muun muassa sen trailerin voi käydä kurkkaas seuraavalla sivulla:

http://kino-zeit.de/filme/trailer//pudana-last-of-the-line

Koulutuksella on toki puolensa ja on hyvä oppia uusia asioita. Mutta tässä kohtaa voi kyllä katsoa peiliin ja miettiä sitä, miten paljon pakko”käännytetään” ihmisiä pois siitä mitä he todella ovat ja haluavat olla. Onko sitä oikeasti aina pakko mukautua yhteiskunnan vaatimusten mukaan? Eikö yhteiskunta voisi olla hieman sopeutuvampi siinä eläviin yksilöihin? Ja ennen kaikkea sitä, missä määrin itse syyllistyn samaan – varmaankin paljon. Pudana sukunsa viimeinen –elokuvassa aikuiset eivät ymmärrä, miksi Neko (Nadja heidän mielestään) on onneton, aikuisethan tekevät kaikkensa  / antavat kaikkensa lasten eteen… Niinpä….

Kunniaksi elokuvalle on sanottava se, että kaikki sen (amatööri)näyttelijät ovat alkuperäisiä nenetsejä ja kotoisin alueelta, missä elokuva kuvattiin. Aleksanda Okotetto tekee hyvää roolityötä nuorena Nekona, joka joutuu venäläistymään vastoin tahtoaan. Elokuva on luonteeltaan hidastempoinen ja dokumentaarinen sekä siten mielestäni kuvaa vielä paremmin sivistyksen ja niin sanotun sivistymättömyyden eroja. Kyse on kuitenkin loppujen lopuksi siitä, kuka ne määrittelee.

Slowmoviewww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
viime aikoina on runsaasti ollut esillä erilaiset slow-tempoiset asiat ruuasta liikuntaan ja elämäntapaan. Tämä oli sitten se slow-movie. Tuntui, että asiaan ei päästä millään, vaikka siinä oltiin koko ajan (kertoo siis varmaan minulle, että hidastaminen ei olisi pahitteeksi). Joten oli pakko keskittyä tilanteisiin ja luonnon kiertokulkuun. Joki etenee, tundralla tuulee ja ihmiset perkaa kaloja, paljon sanoja ei tarvita. Itse asiassa aika rauhallinen elokuva / dokumentti siinä mielessä. Mutta samaan hengenvetoon täytyy myös todeta, että koskettava elokuva tavalla, joka kertoo omilta juurilta pois viemisestä. Miten aikuinen voi olla niin sokea, että ei näe lapsen silmin asioita tai osaa edes katsoa niitä sieltä päin. Voisin yhtyä Nekon isän kommentteihin siitä, että tekisi mieli katkaista sen rehtorisen selkäranka. Pojoja tälle hitaalle dokumentaariselle elokuvalle tippuu kolme kappaletta.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Elokuva hankki kannuksia pärjäämällä Polar Lights-elokuvafestivaaleilla Murmanskissa. Se sai parhaan ohjauksen ja yleisön suosikin palkinnot. Huhtikuussa (2010) leffa palkittiin pääpalkinnolla Ranskassa Crételin naiselokuvien festivaaleilla. Crételin elokuvafestivaaleilla pyritään nostamaan esille naisohjaajien töitä.

report Osastot: Dokumentti, Draama
Henkilöt: notice
Kommentit

Vastaa

rss
help