VALIKKO
conditionshome

Brooklyn’s Finest – Brooklynin valiot

Brooklyn’s Finest on sitten kesän toinen poliisielokuva. Ja se poikkesi kaikin tavoin kesän ensimmäistä: Cop Out-elokuvasta olemalla realistisempi kuvaus poliisin työstä (ainakin minun mielestäni), synkkämielisempi ja väkivaltaisempi – kuitenkaan rellestämällä sillä. Siitä varmaan se K15-ikärajakin tuli lätkästyä filmikelan kylkeen. Siinä missä Cop Out keskittyi navan alapuolelle sijoittuvien vitsien viljelyyn, Brooklyn’s Finest ottaa todella realistisempaa kantaa siihen, millaista poliisin elämä ”oikeasti” voi olla kaiken arkimaailman ongelmien keskellä suurkaupungissa, missä vallitsevat hieman eri ”viidakon” lait kuin tavallisella landella. Ihanteet ovat yhtä ja todellisuus toista ja jossain vaiheessa tämä arjen hyväksyminen kohtaa meitä kaikkia. Samoin kuin se, että joka työpaikalla esiintyy ne omat ongelmansa. Mutta juuri siitä samasta työpaikasta saa myös yleensä sen parhaimman tuen, siis yleensä.

Elokuva keskittyy kolmen hyvin erilaisen poliisin ympärille. Ensinnäkin on eläkepäiviään odottava vanhempi konstaapeli Eddie Dugan (Richard Gere). Hän ei ole mielestään saavuttanut mitään merkittävää työuransa aikana, vaan lähin vaikuttava suhde on muodostunut viskipulloon ja paikalliseen prostitoituun. Mr. Gere tekee hyvää työtä itseensä ryytyneenä ja ihanteisiinsa pettyneenä ihmisenä. Me kaikki olemme olleet joskus samassa tilanteessa ja mielestäni Mr. Gere tuo tämän tunnetilan ihailtavasti esille, vähäpuheisesti, vähäeleisesti ja tyylillä (ja odottaen sitä eläkkeelle pääsyä). Onko ihmisen sitten saavutettava tai tehtävä jotain suurta elämässään, että hän kokisi onnistuneensa työssään?? Onko eläkkeelle jääminen sitä, että tässäkö tämä nyt sitten on –pohdintaa??

Toinen seurattava on huumepoliisi Salvatore ”Sal” Procida (Ethan Hawke), jolle on luvassa perheenlisäystä mutta ei rahaa suuremman asunnon hankkimiseen ja homeloukusta pois pääsemiseen. Mr. Hawke tuo roolihahmoonsa mukaan sellaista epätoivoa ja pohdintaa oikean ja väärän asemasta tilanteissa, missä poliisin pitäisi pienellä kuukausipalkalla elättää yhä suurenevaa perhettään, kun samaan aikaan huumediilerit levittelevät sellaisia dollarisummia, että meikäläiset voivat vain haaveille niistä – rehellisin keinoin. Elokuva alussa ollut keskustelu ”oikeammasta ja vääremmästä” kuvaa hyvin sitä dilemmaa, jonka kanssa hän joutuu elämään.

Kolmas virkavallan edustaja on peiteroolissa oleva poliisi Clarence ”Tango” Butler (Don Cheadle), joka haluaisi takaisin tavallisen poliisin työhön: puku, kravatti ja siisti sisätyö ja sitä kautta takaisiin omaan oikeaan elämäänsä. Mr. Cheadle joutuu roolissaan valehtelemaan niin sanotusti silmät päästään ja tekee sen yllättävän vähäeleisesti, mutta samalla karismaattisesti. Elokuvassa mukana olevaa pahista näyttelevä Wesley Snipes on saanut Mr. Cheadlen rinnalla mielestäni liian laihan roolin. Hänen lahjoillaan olisi ollut enemmänkin käyttöä tämän elokuvan kulussa. Siinä missä Mr. Cheadle näyttelee hyvää pahista, tuntuu siltä, että Mr. Snipes vaan on charmillaan pahis ilman suurempaa näyttelemistä tai asiaan panostamista – tätä olisi seurannut enemmänkin. Mutta hyviä suorituksia kumpikin. Jokainen edellä mainittu poliisi ja yksi diileri kantaa mukanaan omaa omatuntoaan ja sen mukaista käytöstä, joka vaikuttaa heidän tekemiinsä valintoihin. Ikävä kyllä reilut kaksi tuntia ei riitä ihan kaikkien roolien täydelliseen rakentamiseen, joten osa tarinoista jää puolitiehen tehden elokuvasta vajavaisen.

Amerikkalainen ohjaaja Antoine Fuqua, joka tuntuu erikoistuneen poliisidraamojen ohjaukseen (Training Day 2001, Shooter 2007 ja nyt tämä), on saanut kuitenkin puhallettua filmiin synkkämielistä ahdistusta ja uhkaavia tunnelmia olematta liian alleviivaava. Raina on kuitenkin välillä aika nopealiikkeinen seuratessaan samanaikaisesti kaikkia kolmea miestä ja välillä tuntuu siltä, että Brooklyn’s Finest-elokuvan juonikuviot olivat niin solmussa, että ei enää tiennyt mitä seurata tai minne suunnata. Tätä ehkä selittää osaltaan liian suuri päähenkilöiden määrä – kaikkia ihmisten tapahtumia pitäisi pystyä pitämään kädessä yhtä aikaa. Ja se jää nyt onnistumatta, vaikka sitä vakavasti yritetään leikkauspöydän kautta.

Oman käden oikeuswww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
itsessään ei välttämättä riitä hyvän elokuvan juoneksi. Tai no juoneksi ehkä, mutta ei synnyttämään sitä Ka-boom, WAU- tai vastaavaa vaikutusta mitä hyvältä filmiltä toivoisi. Raina Brooklyn’s Finest oli joka tapauksessa yllättävän viihdyttävä kaiken synkkämielisyytensäkin keskellä, vaikkakin tekisi mieli antaa tekstiviestipisteitä – kun välillä rupesi niin kyllästyttämään. Lopullisten pojojen kannalta jäin miettimään sitä, että jos elokuva olisi panostanut enemmän henkilöhahmojen rakentamiseen, siis sen todellisen Brooklyn’s Finest –porukan esille tuomiseen omien vikoineen ja sankaruushakuineen, niin elokuva olisi koskettanut enemmän ja tuonut siinä mukana olevaa draamaa paremmin esille. Nyt kuitenkin Plevnasta poistuessa tuntuu siltä, että kädessä olisi ollut ilmapallo, joka sitten puhkaistiin neulalla ulos astuessa. Puitteet olivat komeat ja mahdollisuuksia vaikka mihin, mutta lopputulos levisi kuitenkin pieninä riekaleina ympäri katukiveystä, joka ei kiinnosta ketään. Tämä siksi, että pelkkä ammuskelu ja itsensä sääliminen ei riitä hyväksi elokuvaksi tai draaman rakentamiseksi oli sinulla käytössä kuinka hyviä näyttelijöitä tahansa.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Kotisohvapsykologisesta näkökulmasta on tähän vielä lisättävä, että ajan myötä hankittu niin sanottu hiljainen kokemus nousee arvoon arvaamattomaan. Arvostakaamme siis niitä meitä vanhempia työkavereita, sillä he kyllä oikeasti tietävät, mitä tekevät, vaikka me kuinka itse pursuaisimme täynnä intoa eteenpäin loikkimiseksi. Maltti on kuitenkin valttia. Kiitos tästä erityisesti Mr. Geren roolisuoritukselle. 🙂 🙂

Osastot: Draama, Väkivalta
Henkilöt: , , participate
Kommentit

Vastaa

search