VALIKKO
careers

Vähän kunnioitusta

Vähän kunnioitusta (rispektii) on kotimainen elokuva kehitysvammaisen Siirin (Outi Kero) elämästä. Hän on kuka tahansa tavallinen nuori, joka haaveilee työstä, suuresta rakkaudesta ja kotoa pois muuttamisesta. Siiri nyt sattuu vain olemaan kehitysvammainen, minkä vuoksi yhteiskunnan asenne tytön normaaleihin haaveisiin ja yrityksiin itsenäistyä onkin sitten kinkkisempi ja asennevammaisempi. Asiaa ei auta yhtään se, että Siiri rakastuu Santeriiin (Asko Vaarala), joka ei ole kehitysvammainen. On siinä vanhemmilla ja monilla muilla asian sulattamista ja ennen kaikkea siihen sotkeutumista. Ja kyllä pistää vihaksi, kun määritellään, mitä voi tuntea ja mitä ei.

Elokuva on siitä harvinainen, että se tuo valkokankaalle kehitysvammaisen ihmisen normaalissa roolissa. Tämä kuulostaa nyt varmaankin tosi rasistiselta, mutta yleensähän kehareiden rooli on ollut olla se kuolaava, omituisia puhuva ja itseään outoihin asentoihin vetävä raukka-parka, jonka hoitamiseen muut ovat sitten uhrautuneet tai vastaavasti on koitettu sitten etsiä jotain kaiken kattavaa parantavaa lääkettä, että raukka-parka paranisi, tai sitten kehitysvammaisia ei ole ollenkaan näkynyt missään elokuvissa. Hmmm.. tuleekos äkkiä yhtään mieleen… ja nyt ei sitten lasketa niitä Salattuja elämiä ja Sanna Sepposen roolia Roosana tähän mukaan.

Toki elokuvia ihmisten rajoitteista on tehty. Lonkalta voin heittää heti muun muassa seuraavat filmit, joissa kylläkin se ”poikkeavuus” on yleensä ollut psyykkistä ja siten ei välttämättä kovinkaan näkyvää tai sitten filmi sijoittuu suoraan laitokseen: Yksi lensi yli käenpesän (1977), Rain Man (1988), Heräämisiä (1990), Forrest Gump (1994), Girl, Interrupted (1999), Dancer in the Dark (2000), A Beautiful Mind (2001), Lars and the Real Girl (2007). Mutta yhdessäkään näissä filmeissä ei edelleenkään ole niitä kehitysvammaisia näyttelijöitä esittämässä elämää kehitysvammaisen näkökulmasta tai varsinaista kehitysvammaa ei ole lainkaan käsitelty. Tämä johtaa pakostakin sen pohtimiseen, että eikö sitä uskalleta katsoa / kohdata. Onko todellakin niin paljon mielekkäämpää katsoa filmiä ihmisen psyykkisistä sairauksista, kuin yrittää löytää tasavertaisuutta kehitysvamman kanssa.

Elokuvassa on syvä yhteiskunnallinen pointti. Mitä me mukamas terveet ollaan oikeutettuja määrittämään sitä, mitä kehitysvammaiset saavat tuntea, tehdä, kokea ja nähdä. Toki hoidollinen raja on huomioitava, mutta niin se tehdään kaikkien muidenkin kanssa. Olisi ihan terveellistä, että kaikki kehitysvammaisten asioista päättävät ihmiset (ja myös me muut) näkisimme tämän elokuvan. Se antaa mielestäni suhteellisen realistisen kuvan siitä, että kaikkia vammaisia ei voi pitää koko ajan iloisina, aurinkoisina ja kaikkea sitä paskaa vastaanottavana, mitä me heille tyrkytämme heidän hyvinvointinsa nimissä. Itse en ainakaan jaksaisi innostua kovin paljon, jos joku tulisi tuohon selän taakse kertomaan, että miten tässä elämässä oikein pitää elää, kenen kanssa saa seurustella ja niin edelleen. Sinä tietenkin voit olla ihan oma lukusi.

Ohjaaja Pekka Karjalainen on tehnyt hyvää työtä kehitysvammaisten ja terveiden näyttelijöiden yhteisprojektissa. Lopputulos on aidon oloinen ja koskettava.

http://www.vahankunnioitusta.fi/

Asiallinen filmiwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Periaatteessa ensiodotukseni elokuvasta oli suhteellisen matala – tässä kohtaa tunnustaudun ennakkoluuloiseksi rentuksi. Mutta yllätyin myönteisesti. Vähän kunnioitusta elokuva kantaa kahta rinnakkaista tarinaa hyvin. Ensinnäkin Siirin itsenäistymistarina ja toiseksi hoitokodin johtajan pyrkimys normaalin elämän tarjoamiseen. Toki välillä tuli alleviivattu maku kehitysvammaisuudesta ja siihen liittyvistä asioista, mutta en antanut sen haitata liikaa. Elokuva toimii viihdyttävänä kotimaisena elokuvana siinä missä muutkin kotimaiset filmit. Ja toivon kovasti, että se ei jää viimeiseksi kehitysvammaisten elämää –realistisesti – esittäväksi elokuvaksi.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Mielenkiintoinen huomio, mitä ei pitkään aikaan ole tullut vastaan, oli yleisön luonne (jos näin voi sanoa). Yleisön keski-ikä oli varmaankin 60+ poislukien (tietenkin) minut ja en voinut lakata hämmästelemästä miksi tämä ikääntynyt ihmismassa tulee katsomaan tätä nuorisoelokuvaa. Ainoa potentiaalinen syy, jonka keksin oli henkilökohtainen suhde aiheeseen. Asian kenties ollessa näin, toivon kuitenkin, että elokuva saavuttaa ne nuoretkin katsojat. Ei sen asennemuokkauksen takia, vaan siksi, että elokuva oli hauska ja tuore.

international Osastot: Draama, Kotimainen, Romanttista hömppää
Henkilöt:
Kommentit
participate

Vastaa

blog